keskiviikko 6. helmikuuta 2019
Kirjanpito ja Budjetti
Viimeisen viiden kuukauden ajan olen pitänyt kirjaa menoistani Penno.fi palvelussa. Palvelu on ollut tosi hyvä, vaikka sen säästö -toiminto onkin outo ja näyttää numeroita joita en ymmärrä. Samanlaista palautetta olen nähnyt muiltakin, mutta ei menä nyt siihen.
Tärkeintä mulle palvelun käytössä on ollut se että kulutus on tullut näkyväksi ja todella tiedän mihin rahani ovat kuluneet. On tullut ihan uudenlaista luottamusta omiin taloudehallinta kykyihin, kun nään että peruskulutus ei ole älytön ja kaikki isot hankinnat joita syksyn ja alkutalven aikana on ollut melkoisesti olen sanut tehdä itse säästämilläni rahoilla.
Vaikka Penno on erinomainen olen kaivannut helppoa budjetointitapaa. Onhan niitä Martoilla ja muilla erilaisia lomakkeita, mutta mulle taitaa sittenkin sopia parhaiten vihko ja kynä.
Aloitin nyt uuden vihkon johon jokaisen kuun lopussa kopioin kyseisen kuukauden kulutuksen kategorioittain Pennosta ja samalle sivulle teen seuraavan kuukauden budjetin edellisen kuun kulutusta apuna käyttäen.
Penno toimii edelleen tallennusalustana ja asioiden laskijana sekä graafisena työkaluna. Vihko on ensisijisesti budjettityökalu. Edellisen kuukauden kulujen avulla on helpompi hahmottaa seuraavan kuukauden mahdolliset tarpeet. Tosta on myös helppo seurata Pennon avulla että pysytäänkö budjetissa vai ei.
Helmikuun sivulle kirjaan tän budjetin, toteutuneen kulutuksen ja maaliskuun budjetin. Saattaa kuulostaa monimutkaiselta, mutta ei haittaa. Lasken tämän harrastukseksi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Taloustilanne vuoden 2021 päätyessä
Vuoden 2021 päättyessä rahatilanne on tämä: Nordnet: 18786e (osakkeet 15475, rahastot 932 ja tilillä 2380) Pankki 2119e Käteinen 220e Yht...
-
Olen vuosia yrittänyt saada jonkinlaista järjestystä elämään useammallakin elämän alueella, mutta vaikeaa on ollut. Kaikki kurinalaisuutta j...
-
Torstaina sain viestin että uusi välineeni ensi kesän leikkimisiin oli vihdoin saapunut Suomeen. Lelu on kallis ja olen sen saamiseksi sekä ...
-
Vuoden 2021 päättyessä rahatilanne on tämä: Nordnet: 18786e (osakkeet 15475, rahastot 932 ja tilillä 2380) Pankki 2119e Käteinen 220e Yht...
Mulla kans käytössä vihko ja kynä. Ja koen sen ihan parhaaksi tavaksi seurata menoja, tuloja, budjetoida ja suunnitella velkojen lyhennysjärjestyksiä ja aikatauluja. :)
VastaaPoistaKyllä. Jotenkin toi numeroiden näkeminen samalla sivulla tekee asiasta paljon konkreettisemman. Tykkään kyllä pennostakin kun se laskee valmiiksi eri kategoriat, mut heti kun laitoin nää asiat paperille niin seuraavan kuukauden suunnittelu oli vaan todella paljon helpompaa.
VastaaPoistaKuulostaa ihan järkevältä ohjelmalta. Täytyy ehkä itsekin alkaa tuota käyttämään kirjanpitoon, niin näkee omat menot. En ole aiemmin oikeastaan ikinä pitänyt kirjaa menoistani, joten nyt olisi aika.
VastaaPoistaKuulostaa hyvältä, en olekaan tuollaisesta Pennosta ennen kuullut. Itse olen ollut todella laiska pitämään mitään kirjanpitoa. Ystäväni on töissä tilitoimistossa täällä Kouvolassa ja hän aina ihmettelee sitä miten en pidä tuloista ja menoistani minkäänlaista kirjaa.
VastaaPoista