Lokakuun kulutus oli aika iso. Maksoin kalliin harrastusvälineen ja kävin syyslomamatkalla Pietarissa. Aloitin nyt lokakuussa myös uuden käytännön, eli merkkaan rahastosijoitukset ja Nordnettiin säästetyt Pennoon menoiksi. Aiemmin tänä vuonna en ole merkannut niitä menoiksi kun tuntu tyhmältä laittaa säästöt menoksi, mutta tein muutoksen, koska ne ovat rahaa joka ei ole missään tapauksessa käytettävissä, niin saavat näkyä Pennossa menoina.
Tilanne on tällä hetkellä rahallisesti ihan super hyvä. Puskurissa on ehkä vähän liikaakin, mutta syksylle tulee vielä yksi iso harrastusvälineen osto ja joulu, niin niillä se puskuri sitten keveneekin reippaammin. Ei kuitenkaan liikaa. Näyttäis siltä että ihan hyvässä tilanteessa pääsen aloittamaan uuden vuoden.
Rahastoihin ja Nordnetin tilille siirtyy kuukausittain yhteensä 375e. En erikseen sitten enää merkkaa kuluiksi Nordnetin säästöillä ostettuja rahastoja ja osakkeita. Jos jostain syystä alkais tuntua tiukalta niin voin aina vähentää rahastoihin menevää summaa, mutta koitan olla vähentämättä, koska jos aloittaa eläkkeelle varautumisen 53 vuotiaana saa kyllä siirtää sivuun jonkun verran että siitä on 65+ ikäisenä oikeasti hyötyä.
Tulot yhteensä 2629,09 joista palkkaa 1873,09 ja harrastusvälineen myynti 670e ja lisäksi muutama kymppi jotain pikkutuloja käsitöiden myymisestä.
Menot yhteensä 2380,95 ja ne näkyy tossa alla.
564,00 €
412,00 €
346,00 €
300,00 €
154,85 €
125,00 €
89,00 €
75,00 €
55,90 €
53,55 €
50,00 €
50,00 €
26,55 €
19,00 €
17,40 €
13,00 €
13,00 €
8,50 €
7,20 €
1,00 €
Just harmittelin itsekin tuota, ettei Pennoon saa automaattisäästöjä merkittyä mitenkään järkevästi!
VastaaPoistaJoo, vuoden olen mennyt nniin että en ole merkannut Pennoon säästöön laitettua rahaa, koska häiritsi että se näkyy kulutuksena. Se olisi hyvä olla jotenkin erillään. Säästön pitäis ehkä olla kolmantena kategoriana tulojen ja menojen rinnalla, niin että se näkyis omana grafiikkanaan eikä menoissa.
VastaaPoistaMullahan menee säästöön rahaa sekä paikkoihin joista ne ei ole käytettävissä (rahastot) sekä paikkaan josta ne on käytettävissä. Nyt olen tehnyt sen valinnan, että rahastot alkaa näkyä menoina ja muut säästöt ovat vaan säästöä.
Jos jaksaisi niin voisi toki ettiä tiliotteiltaan kaikki rahastosäästöt vuoden ajalta ja merkata ne Pennoon takakutuvasti, mutta ei jaksa, koska ei sillä ole oikein mitään merkitystä.
Penno on hyvä monessa suhteessä, mutta se tartteis budjetointiominaisuuden ja toi säästöjuttu on kanssa sellanen joka voisi kehittyä.