Palkka oli hieman tavanomaista isompi alennetun veroprosentin vuoksi, mutta muita tuloja oli paljon enemmän kuin tavallisen kuukausipalkan verran. Vuorotteluvapaalla korjaamatta jääneet verot ( 1715,19e) tulivat palautuksena. Lisäksi sain ammattiliitolla kokouspalkkioita (324e) ja sivutuloja kirppismyynneistä (532e).
Tuloja oli yhteensä 4527,79e ja menoja 1931,65e. Säästöön jäi näin ollen ihan älytön summa eli 2596,14e Lisäksi säästöksi voitanee laskea rahastosäästöt 200e jotka näkyvät Pennossa menoina.
Kokonaissäästöprosentti oli Joulukuussa 61,8% Noin hirveistä tuloista pitää toki jäädäkin säästöön. Aiemmin en ole kuukausikohtaista säästöprosenttia laskenut, mutta Tammikuusta alkaen alan laskea. Tavoite oli saada normipalkasta 40% säästöön, ei ehkä ihan joka kuukausi onnistu.
Joulukuun kulutuksessa huomionarvoista on tietenkin lahjat ja hyväntekeväisyys -kategoria. Summa on iso. Tänä vuonna siihen oli varaa ja haluan myös oppia pois pihiydestä. Olen juuri se joka antaisi lapsille ja lapsenlapsille lahjaksi vain itse tehtyjä patalappuja, mutta puoliso yllyttää hölläkätisyyteen ja minun pitää opetella sallimaan sitä itelleni ainakin kerran vuodessa. Mieluummin useammin.
Muuten kuukausi näytää menojen puolesta ihan normaalilta. Harrastukset sisältää kerhon ja kattojärjestön jäsemaksut. Liikenne on reissuvastoinkäymisten vuoksi normaalia isompi. Kahvilakuluja on vieläkin vähän liikaa, mutta sitä selittää Ruotsin matka, jonka muut kulut tulikin maksettua jo aiemmin syksyllä. Muut -kategoria sisältää postimaksuja ja Visakortin palvelumaksun.
Lisäsin Pennoon uuden kategorian -turhamaisuus. Sinne pääsee ne asiat joita ilman pärjäisi hyvin, mutta ostaa silti. Eilen löysin kirppikseltä uuden rannekellon. Täysin turha hankinta, mulla on jo mieleinen kello. Mutkun se nyt vaan jotenkin alko puhua mulle. Nyt on sitten kaksi. Mut hei joillekin kengät on se juttu, mulle selkeesti kellot. Ei kuitenkaan niin paljon että menisin kellokauppaan ja uutena niitä hankkisin. :) Luoja minua semmoiselta varjelkoon.
Omasäästöpankista olen pääsyt melkein eroon. Tulostin eilen tiliotteet viime vuodelta. Tilillä on 13e ja käyn tekemässä tilinlopetuksen maanantaina jos pankki on auki. Säästöjä tulee n.120e/vuosi palvelumaksujen muodossa. Vähän säälittää menettää ne tutut asiakaspalvelijat, mutta toisaalta pankki on mulle nykyään vain rahansäästöpaikka. On epätodennäköistä, että ottaisin esim. velkaa koskaan mihinkään ja siksi lienee järkevää vaihtaa pankkiin joka ei peri maksuja korteista, verkkopankista, laskujen maksusta verkossa tms. normaalista pankin käytöstä. Outoa että sellaisia pankkeja vielä on.
Tammikuussa tapahtuu paluu arkeen. Alkaa ensimmäinen kokonainen kalenterivuosi, jonka aion pitää kirjaa tuloistani ja menoistani. Siistiä.
Säästämisesä on vain yksi tavoite. Nostaa nettovarallisuutta 6000e. Se tarkoittaa 500e/kk. Ansiotulot päätoimesta tulee olemaan reilut 1700e/kk. Pennon tilastojen mukaan näyttäisi realistiselta tavoitteelta. Jos lisätuloja tulee, säästöjä voi olla toivottua enemmän, mutta toivon myös harrastavani viime vuotta enemmän, joten lisätulot menee ehkä enimmäkseen harrastamiseen. Päivä pitenee jo, kohta on kesä. :)
Tulot
1947,24 €
1715,19 €
532,50 €
324,00 €
5,72 €
3,14 €
Menot
515,30 €
418,50 €
200,00 €
194,85 €
176,90 €
128,00 €
54,25 €
52,95 €
42,00 €
38,60 €
37,90 €
20,00 €
18,00 €
14,90 €
9,40 €
6,20 €
3,60 €
0,30 €
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti