Voihan Joulu

Vääristynyt suhteeni rahaan tekee sen, että tunnetasolla minulla ei ole rahaa silloinkaan kun sitä oikeasti on. Joulu sen aina toteen näyttää miten pää suhtautuu rahan pois antamiseen. Ei se siitä oikein tykkää. 

 Minähän ripottelen rahojani pitkin vuotta kaikenlaisiin keräyksiin ja lahjoituksiin, että siinä mielessä en koe olevani pihi, vaikka säästeiäisyyteen pyrin. Jouluna kulutus kuitenkin nousee ihan omalle tasolleen ja se on aina aiheuttanut jonkinmoista ahdistusta. Meillä on puolison kanssa yhteensä yksitoista perheeseen laskettavaa lahjan saajaa. On otettu käytännöksi, että myös aikuiset lapset ja heidän puolisonsa saavat lahjan. Ei se huono asia ole, että kerran vuodessa läheisiään muistaa, mutta kun tämä muistaminen kasautuu samalle kuukaudelle, niin pakko myöntää että kirpasee.

Eilen oli suuri rahanjakoilta. Laitettiin puolison pojan perheelle yhteensä kuusi kirjekuorta ja pienimmälle arvokas lelulahja. Selvisin siitä kohtuullisella ahdistuksella.

Penno näyttää, että olen käyttänyt tässä kuussa lahjoihin ja hyväntekeväisyyteen 361e ja summa tulee vielä kasvamaan ainakin 200e.

Koska rahatilanteeni on parempi kuin koskaan aiemmin elämässä, ei joulun takia tarvitse ottaa velkaa, ei edes kajota puskuriin. Miksi Joulu silti ahdistaa. Ehkäpä siksi että päässä on lapsuudesta lähtien ollut se asetus, että omasta mielestä rahaa ei ole tarpeeksi silloinkaan kun se on riittänyt kaikkeen tarpeelliseen.
Joulun tarpeellisuutta aion kritisoida jatkossakin. Tämmöinen överikulutusjuhla on sairaista sairainta. Tunnetasolla minun täytyy kuitenkin tehdä täyskäännös. En halua, että elämässä on ahistavia asioita, joten nyt on aika muuttaa omaa suhtautumista ja iloita siitä että voi antaa lahjoja joihin on varaa.

Pitää vain viimein oppia ymmärtämään, että en menehdy siihen, että nettovarallisuus tippuu joulun alla 10%. Sehän on vain pieni notkahdus kursseissa, ei sen ihmeempää.