perjantai 29. marraskuuta 2019
Vielä ehdit korottaa luottorajaasi maksutta
Pari kuukautta sitten kysyin S-pankista voinko laittaa luottotililleni rahaa etukäteen, niin ei sitten tarvii maksaa laskua jälkikäteen. Asiakaspalvelija sanoi, että kyllähän se onnistuu, mutta pankki korvaa vain luottorajaan saakka, jos jotain korvattavaa joskus tulisi ja suositteli mieluummin korottamaan luottorajaa.
Päätin laittaa 200 euroa luottotilille ennen Pietarin matkaa. Muutama päivä rahan laittamisen jälkeen sain pankilta paperikirjeen jossa kerrottiin, että voin korottaa luottorajaani sille tasolle mitä tarvitsen.
Mutta kun en tarvitse korkeampaa luottorajaa. Nykyinen 2000 euroa on aivan liikaa ja kuten omassa tai jonkun muun blogissa kommentoin, pelkästään ärsyttää, että S -pankin etusivu näyttää luottotilillä olevat rahat käytössäni olevina rahoina.
Eilen kolahti luukusta uusi kirje pankilta. Ajattelin että sieltä tulee tunnuslukutaulukko, mutta paskan marjat. Sain heiltä muistutuskirjeen, jossa kerrottiin että vielä on muutama päivä aikaa korottaa luottorajaa ilmaiseksi. Joulukuussa korotus maksaa vitosen.
Hyvä S -pankki. Maksan teille mielelläni vitosen, jos joku päivä todella tarvitsen korkeamman luottorajan. Taktiikkani on nykyään toinen. Säästän etukäteen. En osta jos en tarvitse. Jos tarvitsen ostan säästöilläni. Olen oma luottolaitokseni, lainaan säästöistäni ja maksan ne sinne takaisin korkojen kanssa.
Alkaa tuntua 80 -luvun lopulta. Ihmisiä yllytetään ostamaan asioita joita he eivät tarvitse, rahalla jota heillä ei ole, kuten Varusteleka nerokkaassa black fridayn mainoskampanjassaan totetaa.
Yle puheen Aktissa puhuttiin tänään ostamisesta. Ostaminen vastaa luolamiehen saalistustarpeisiin ja tuottaa päässä mielihyvähormoni dopamiinia. Ostamisen onnellisuusvaikutus kestää 28 minuuttia. Ostamme myös sosiaalisten tarpeidemme takia. Haluamme tehdä ostamillamme asioilla vaikutuksen sosiaalisessa ympäristössämme. Emme tietenkään myönnä tätä, mutta harva ostaa tavaroita vain itseään varten.
Pari vuotta sitten keksin että tarvitsen harrastukseeni uuden kypärän. Kypärä on paras, turvallisin, mukavin ja kallein. Vuosi sitten olin tekemässä tilausta, mutta selvisi ettei sitä voi tilata suoraan netistä. Tilaamiseen tarvitaan diileri, joka mittaa pään ja tekee tilauksen. Lähin diileri löytyi Pietarista. Harrastuskaverini kysyi, miksi haluan järkyttävän hintaisen kypärän, jota on melkein mahdoton saada. Vastasin, että silkkaa turhamaisuuttani.
Syyslomalla tein matkan Pietariin. Jos lasken viisumin, junan ja pari hotelliyötä, niin tulihan kypärälle hintaa. Olen perustellut hankintaa itselleni sillä, että kypäräni on todellakin paras, turvallisin ja mukavin, mutta ei voi kiistää etteikö tämänkin hankinnan taustalla olisi myös tarvetta tehdä vaikutus sosiaalisessa ympäristössäni. Kaikki maailman herot käyttävät tällä hetkellä tätä kypärää. Suomessa sitä ei ole vielä kenelläkään muulla. Tuohon kun liimaa Redbullin tarran muuttuu kuolemattomaksi ja voi tehdä ihan mitä vaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Taloustilanne vuoden 2021 päätyessä
Vuoden 2021 päättyessä rahatilanne on tämä: Nordnet: 18786e (osakkeet 15475, rahastot 932 ja tilillä 2380) Pankki 2119e Käteinen 220e Yht...
-
Olen vuosia yrittänyt saada jonkinlaista järjestystä elämään useammallakin elämän alueella, mutta vaikeaa on ollut. Kaikki kurinalaisuutta j...
-
Torstaina sain viestin että uusi välineeni ensi kesän leikkimisiin oli vihdoin saapunut Suomeen. Lelu on kallis ja olen sen saamiseksi sekä ...
-
Vuoden 2021 päättyessä rahatilanne on tämä: Nordnet: 18786e (osakkeet 15475, rahastot 932 ja tilillä 2380) Pankki 2119e Käteinen 220e Yht...
Mulla on kohtuullisen alhainen luottoraja kortissani ja joskus se voisi tuottaa potentiaalista ongelmaa, kun vaikka reissussa hotelli tekee varauksen kortilta eikä vapauta sitä välittömästi. Tästä syystä mä aina laitan luottokortille lisää rahaa ennen reissua ja pidemmän reissun aikana maksan osan laskusta aina etukäteen pois, jolloin luottorajaa vapautuu käyttöön.
VastaaPoistaEn näe luottorajan nostamista kuitenkaan tarpeelliseksi, koska mulla tarve on tosiaan vain erityistapauksissa. Todella omituista rahastusta pankilta, että luottorajan nostamisesta veloitetaan. Automaattihan nuo laskee eikä päätökset kulje kenenkään pöydän kautta.
Jep. Samoilla linjoilla siis tässäkin asiassa. :)
Poista