perjantai 24. tammikuuta 2020

Eri tilit eri asioille

S -pankissa on se hyvä puoli, että siellä voi avata useampia kortittomia pankkitilejä. Ei ole tullut ennen viime vuotta mieleen, että jotkut järjestävät taloutensa perustamalla eri asioille eri tilejä. Facebookin Vauraassa naisessa törmäsin tähän käytäntöön eka kertaa ja vaikka se alussa tuntui oudolta olen tullut siihen tulokseen että siinä voi olla järkeä.

Mulla on nyt viisi erillistä tiliä joihin siirrän palkkapäivänä rahaa. Tai oikeastaan kuusi jos lasketaan Nordnetin arvo-osuustili, mutta ei lasketa sitä nyt tähän.

1. Käyttötili: Tänne tulee palkka ja täältä hoidetaan oletuksena kaikki laskut.


2. Puskuri: Tänne jemmataan rahaa pahan päivän varalle. Jos tili ei riitä niin täältä saa lainata, mutta lähtökohtaisesti pyritään siihen että tili riittää. Puskurissa on nyt kaksi tonnia ja nostan sen kolmeen heti kun puoliso maksaa velkansa, eli tässä evään aikana.

3. Harrastus: Tänne menee joka kuukausi 250e. Koska harrastus on tärkeä, siihen saa mennä paljon rahaa. Pyrin kasvattamaan harrastustilin sellaiseksi että harrastamiseen ei tarvitse ikinä ottaa rahaa puskurista. Tilillä on nyt reilu kolme tonnia ja yritän kerätä sinne niin paljon kuin ennen elokuuta vaan suinkin ehdin. En ole saanut työnantajalta vahvistusta pyytämääni palkattomaan lomaan. Jos saan palkattoman loman, lähden harrastusmatkalle ulkomaille ja siihen palaa tämä tili ja mahdollisesti myös osa puskurista.

4. Joulu: Tänne menee 50e/kk. Jouluna 2020 on korvamerkittyä rahaa 600e, jonka saa hyvillä mielin jakaa lapsille ja puolison lapsenlapsille.

5. Autokoulu: Tämmösen nimen annoin tänään sille entiselle rahastosäästön keräilytilille josta ei mene enää rahastoihin rahaa kun luovuin S-rahastoista. Siirsin tilille 46e. Alan kerätä sinne sellasia rahoja, jotka on käyttötilillä tilipäivää edeltävänä iltana, ellei niille ole tärkeämpää käyttöä.  Tällä asialla ei toivon mukaan ole mitään kiirettä. Jos parin kolmen vuoden kulutua tuntuu siltä, että tarvitsen välttämättä ajokortin, niin ajan sen, mutta vain siinä tapauksessa että tarvitsen sen välttämättä. Mopolla, pyörällä ja junalla pärjää aika pitkälle. 

maanantai 6. tammikuuta 2020

Tilanne vuoden vaihtuessa

Lupasin tehdä päivityksen 1.1 mutta onpas venähtänyt.

En ehdi tehdä perusteellista yhteenvetoa viime vuodesta, koska se on ihan järkyttävän iso homma, mutta laitetaan nyt edes tavoitteet numeroina tähän. Palataan inventarioon myöhemmin, I hope so.

Tilanne 6.1.2020


Pankissa 6863e Nordnet 6052e Käteistä 275e Yhteensä 13190,75e

Vuodelle on tulossa iso ulkomaanmatka ja yksi isompi harrastusvälinehankinta ja lisäksi edellä mainitun matkan vuoksi kolme viikoa palkatonta lomaa. En usko että saan nostettua varallisuuttani kuutta tonnia tai edes viittä. Se vaatisi niin paljon lisäansioita etten tänä vuonna ehdi niitä hankkia. Lisäksi Nordnet voi tulevan vuoden aikana romahtaa joka saa säästöt näyttämään tilapäisesti miinukselta.

Asetan tavoitteeksi että vuoden vaihteessa 2021 varallisuuteni ei ole pienempi kuin nyt. Se näyttäis ihan hyvältä tavoitteelta. Kaikki mikä ylittää 13200e on plussaa. 

Taloustilanne vuoden 2021 päätyessä

  Vuoden 2021 päättyessä rahatilanne on tämä: Nordnet: 18786e (osakkeet 15475, rahastot 932 ja tilillä 2380) Pankki 2119e Käteinen 220e  Yht...