keskiviikko 25. joulukuuta 2019

Säästötavoite ei ihan toteutunut

Asetin 27.12 2018 itselleni tavoitteeksi nostaa varallisuuttani 6000 euroa vuoden 2019 aikana. Tarkoitus oli säästää 500e/ kk. Varallisuus on noussut vuodessa 5537e Jäin tavoitteesta 463e eli tiivistäen 11/12kk pysyin tavoitteessa ja 1kk jäi puuttumaan. Olisin voinut helposti siirtää ison harrastushankinnan maksamisen ja muutaman muunkin laskun ensi vuoden puolelle, jolloin säästö olisi toteutunut heittämällä, mutta itsepetos on tie tuhoon. 

Pennon graafeista näkee ihanasti tulot ja menot ja ylikulutukset kuukausittain. Tammi-, marras- ja joulukuut ovat olleet ylikulutuskuukausia. Helmi-, touko- ja syyskuu ovat ainoat jolloin säästöön on jäänyt jotain ilman lisätuloja.

Petrattavaa siis on. Ensivuodelle laitan saman tavoitteen plus tän vuoden vajaus 463. Tavoite olkoon 6463e lisää vuodelle. Teen aiheesta uuden päivityksen uudenvuodenaattona.

Elokuussa on tulossa kallis matka ja yksi harrastusväliekin pitää vielä hankkia, todennäköisesti säästötavoite ei toteudu päätuloilla. Lisätuloja tuskin tulee yhtä paljon kuin viime vuonna, mutta ei kyllä pitäis olla iha yhtä paljon kulutustakaan. Viime vuoden kulutus oli enemmän kuin päätuloni ovat ja se on surkeaa säästämistä semmonen.




lauantai 7. joulukuuta 2019

Säästä ensin ja osta sitten

Torstaina sain viestin että uusi välineeni ensi kesän leikkimisiin oli vihdoin saapunut Suomeen. Lelu on kallis ja olen sen saamiseksi sekä myynyt edellisen lelun että säästänyt rahaa etukäteen. Harrastustililläni oli riittävästi rahaa lelun maksamiseen ja maksoin sen heti laskun saatuani. Laskussa oli kaksi tavaraa, iso ja pieni. Iso maksoi 1838e ja pieni 50e. Samalla harrastustilini saldo puolittui. Alan säästää sinne lisää heti seuraavasta palkasta.

On psykologisesti tosi mielenkiintoista miksi aivot käsittelevät etukäteen ja jälkikäteen säästettyä rahaa eri tavalla. Miksi tavaran maksamisen hetkellä mieli ajattelee velan oton järkevämmäksi kuin säästöjen käytön, vaikka todellisuudessa tilanne on täysin päinvastainen.

En ota nyt kantaa auton oston järkevyyteen. Siitä on netti täynnä mielipiteitä, mutta muistan kommentin facebookin ryhmässä jossa nainen oli ostamassa autoa ja sanoi että haluaa ostaa auton velaksi eikä koske sijoituksiin. Eikö plussalla olevat sijoitukset olisi erinomainen tapa ostaa auto ja sen jälkeen alkaa sijoittaa uudestaan summalla jolla lyhentäisi autoa. Siihen en siinä keskustelussa saanut vastausta.

Miksi säästöjen käyttö kirpaisee silloinkin, kun säästöjä käytetään ennalta suunniteltuun asiaan ja sitä varten on harkiten säästetty. Säästöjen käyttö harrastusvälineeseen tuntuu varallisuuden laskemisena, velan otto ja harrastusvälineen osto osamaksulla tuntuu varallisuuden nousulta. Täysin järjetöntä ja silti se toimii näin, eikä pelkästään minun päässäni. :)

Harrastusvälineen oston myötä varallisuuteni ei laskenut. Se vaan muutti muotoaan rahasta harrastusvälineeksi. Harrastusvälineen arvo toki laskee ajan myötä, mutta harrastusväline myös antaa käyttöaikanaan elämään arvoa jota ei voi rahalla mitata.

Tässä vielä linkki erinomaiseen kirjoitukseen, jossa pohditaan vähän tarkemmin velkaa ja säästämistä.
https://www.holmstromgroup.com/fi/education-coaching/taloudellinen-neuvonanto-valmentajan-vihjeet/







lauantai 30. marraskuuta 2019

Marraskuu 2019

Marraskuu on tähän asti kuluneen vuoden kuukausista toinen, jolloin kulut ylittivät tuloni. Tämä johtuu osittain siitä, että tälle kuulle ei ole tullut lisätuloja juuri lainkaan. Lisämenoja taas tuli.

Mulla on menossa pieni lahjoitusprosessi vanhemmalle tyttärelle ja se näkyy omassa säästämisessä. Annoin vuosia sitten 2500e lainaksi nuoremmalle tyttärelle ja osoittautui, ettei hän pysty sitä maksamaan takaisin. Lahjoitan nyt vanhemmalle pikkuhiljaa saman summan. Rahat menevät pesämunaksi ASP tilille ja ovat siellä sitten hyvänä pohjana kun tyttö pääsee opiskeluistaan eroon ja voi säästää itse lisää. Voin tällä konstilla hyvillä mielin antaa velan anteeksi ja koen kohdelleeni lapsiani tasa-arvoisesti. Idea on omani, ei lasten. Samahan se on missä vaiheessa sen perintönsä jakaa.


Olen vaihtanut sen verran merkintäsysteemiä, että nykyään menoissa näkyy menoina myös rahastoihin menevät säästöt. Siirrän Nordnettiin joka kuukausi 300e suoraan tilipäivänä. En ole aiemmin merkannut sitä kuluksi ja tajuan että se on ollut itsepetosta, joka voi nyt loppua. Koska rahastoihin menevät rahat eivät ole käytettävissä on parempi että ne merkitään menoksi, vaikka todellisuudessa ovatkinn säästöjä. Tätä en vielä alkuvuodesta halunnut tajuta. Jos jaksaisi sen voisi korjata Pennoon jo vuoden alusta tapahtuneeksi asiaksi, mutta en jaksa.

Säästössä on alkuvuoden ansioiden vuoksi hyvin rahaa, joten parin sadan ylitys ei ole katastrofi. Päin vastoin. Puskurissa on rahaa 5000e, joista pari tonnia on ikään kuin löysempää. Yritän pitää puskurin alarajana 3000e, joten sieltä saa tarpeeseen ottaa kunhan ei mene ton rajan alle. Tyttöjen lahjoitusten tasaaminen on nyt se tarve joka tulee toistumaan kolmen kuukauden välein.

Koska puskuria ei tarvitse kasvattaa, voin keskittyä harrastustilin lihottamiseeen. Tein selkeyden vuoksi S- pankkiin oman tilin harrastukselle ja alan siirtää sinne vähintään 200e joka palkasta. Tilillä on nyt rahaa 4000e josta suunnilleen puolet tulee katoamaan lähiaikoina välineistön päivityksen vuoksi. Tulevana vuonna harrastamiseen saattaa kulua enemmän rahaa, koska haaveilen kilpailumatkasta ulkomaille. Reissu olisi elokuussa ja on toistaiseksi epävarma, koska en tiedä pystyykö työnantajani antamaan minulle palkatonta lomaa kisojen ajaksi. Mahdolliseen kisamatkaan ja palkattomaan lomaan on kuitenkin syytä varautua, joten sitä varten pitää säästää paljon.

Pennon graafit kertovat armotonta kieltään. Ilman lisätuloja kuluneen vuoden säästöni olisivat olleet olemattomat. Tavoitteena oli säästää peruspalkasta kymmeniä prosentteja. Tämä ei todellakaan onnistunut. Elintasoinflaatio iski. Lisätulot lisäsivät myös kulutusta ja olen kuluttanut enemmän kuin päätyöni ansiotulot. Ylimääräisten kulujen suurin syy on moottoriajoneuvon hankinta. Vespa vei kaikkine kuluineen 3150e. Se on enemmän kuin olisin etukäteen osannut arvioida.

Ensi vuonna Vespa ei tule kuluttamaan noin paljoa, koska sitä eikä sen varusteita ei tarvitse enää hankkia. Harrastuskulut taas saattavat kasvaa vähintään saman verran, joten voi olla että lisätulojen hankkimiseen pitää alkaa taas panostaa. Harrastuksesta en toistaiseksi tingi. Se tulee olemaan mukana elämässä vielä muutamia vuosia ja saa maksaa sen minkä maksaa.

Tulen tekemään vuoden lopussa yhteenvedon kaikesta vuoden kulutuksesta. Sieltä löytyy muutamia hyviä säästökohteita joihin voi ensi vuonna panostaa.

Marraskuu

Tulot 1854,28
Menot 2068,08

 Isoässän ASP
500,00 €
 Asuminen
412,00 €
 Nordnet rahastot
300,00 €
 Ruokakauppa
162,75 €
 Lahjat
111,20 €
 Pikkuässä
91,00 €
 Ravintola
88,50 €
 Käsityö- ja taideharrastukset
73,50 €
 Liikenne
65,00 €
 Eväät töihin ja kerholle
60,55 €
 Vakuutukset
40,13 €
40,00 €
 Hyväntekeväisyys
40,00 €
 Isoässä
36,00 €
 Vespa ja vespan kulut.
14,00 €
 Muut
14,00 €
 Karkit ja herkut
13,40 €
 Kahvila
12,50 €
 Kodin tavarat ja koneet.
11,50 €
 Terveys
8,00 €
 7 perinne
7,00 €
 Vespan bensat
4,30 €
 Pesuaineet, taloustavarat
2,75 €

perjantai 29. marraskuuta 2019

Vielä ehdit korottaa luottorajaasi maksutta



Pari kuukautta sitten kysyin S-pankista voinko laittaa luottotililleni rahaa etukäteen, niin ei sitten tarvii maksaa laskua jälkikäteen. Asiakaspalvelija sanoi, että kyllähän se onnistuu, mutta pankki korvaa vain luottorajaan saakka, jos jotain korvattavaa joskus tulisi ja suositteli mieluummin korottamaan luottorajaa.

Päätin laittaa 200 euroa luottotilille ennen Pietarin matkaa. Muutama päivä rahan laittamisen jälkeen sain pankilta paperikirjeen jossa kerrottiin, että voin korottaa luottorajaani sille tasolle mitä tarvitsen. 


Mutta kun en tarvitse korkeampaa luottorajaa. Nykyinen 2000 euroa on aivan liikaa ja kuten omassa tai jonkun muun blogissa kommentoin, pelkästään ärsyttää, että S -pankin etusivu näyttää luottotilillä olevat rahat käytössäni olevina rahoina.

Eilen kolahti luukusta uusi kirje pankilta. Ajattelin että sieltä tulee tunnuslukutaulukko, mutta paskan marjat. Sain heiltä muistutuskirjeen, jossa kerrottiin että vielä on muutama päivä aikaa korottaa luottorajaa ilmaiseksi. Joulukuussa korotus maksaa vitosen.

Hyvä S -pankki. Maksan teille mielelläni vitosen, jos joku päivä todella tarvitsen korkeamman luottorajan. Taktiikkani on nykyään toinen. Säästän etukäteen. En osta jos en tarvitse. Jos tarvitsen ostan säästöilläni. Olen oma luottolaitokseni, lainaan säästöistäni ja maksan ne sinne takaisin korkojen kanssa.


Alkaa tuntua 80 -luvun lopulta. Ihmisiä yllytetään ostamaan asioita joita he eivät tarvitse, rahalla jota heillä ei ole, kuten Varusteleka nerokkaassa black fridayn mainoskampanjassaan totetaa.

Yle puheen Aktissa puhuttiin tänään ostamisesta. Ostaminen vastaa luolamiehen saalistustarpeisiin ja tuottaa päässä mielihyvähormoni dopamiinia. Ostamisen onnellisuusvaikutus kestää 28 minuuttia. Ostamme myös sosiaalisten tarpeidemme takia. Haluamme tehdä ostamillamme asioilla vaikutuksen sosiaalisessa ympäristössämme. Emme tietenkään myönnä tätä, mutta harva ostaa tavaroita vain itseään varten.

Pari vuotta sitten keksin että tarvitsen harrastukseeni uuden kypärän. Kypärä on paras, turvallisin, mukavin ja kallein. Vuosi sitten olin tekemässä tilausta, mutta selvisi ettei sitä voi tilata suoraan netistä. Tilaamiseen tarvitaan diileri, joka mittaa pään ja tekee tilauksen. Lähin diileri löytyi Pietarista. Harrastuskaverini kysyi, miksi haluan järkyttävän hintaisen kypärän, jota on melkein mahdoton saada. Vastasin, että silkkaa turhamaisuuttani.

Syyslomalla tein matkan Pietariin. Jos lasken viisumin, junan ja pari hotelliyötä, niin tulihan kypärälle hintaa. Olen perustellut hankintaa itselleni sillä, että kypäräni on todellakin paras, turvallisin ja mukavin, mutta ei voi kiistää etteikö tämänkin hankinnan taustalla olisi myös tarvetta tehdä vaikutus sosiaalisessa ympäristössäni. Kaikki maailman herot käyttävät tällä hetkellä tätä kypärää. Suomessa sitä ei ole vielä kenelläkään muulla. Tuohon kun liimaa Redbullin tarran muuttuu kuolemattomaksi ja voi tehdä ihan mitä vaan.

tiistai 26. marraskuuta 2019

Fodelian listautumisannin kokemuksia

Osallistuin Fodelian listautumisantiin ja merkitsin itselleni 300 osaketta hintaan 4,3 euroa/kpl yhteensä 1290e. Anti ylimerkittiin yli kymmenkertaisesti ja keskeytettiin. Antiin osallistuneet yksityishenkilöt saivat kukin 50 osaketta plus 5% ylimenevien osakkeiden määrästä. Mulla ylimeneviä osakkeita oli 250 eli sain osakkeita 50+13 eli 63kpl. Maksoin niistä yhteensä 271euroa. 

Fodelian osakkeiden osto ja myynti pörssissä alkoi tänään. Kahdessa tunnissa kurssi pomppasi pikkusen yli 20% ja minun sijoituksessani korotus oli korkeimmillaan 56e. Päivän aikana kurssi laski hieman ja oli alimmillaan 52e ostohintaa korkeammalla, mutta ennen pörssin sulkeutumista se oli kohonnut jälleen yli 20% ja päivän korkeimpaan euromääräiseen lukemaan 57e. 

Olen ollut enimmäkseen sitä mieltä, että myyn omani aika nopeasti ja nappaan pikavoiton. Niin ajattelee varmaan moni muukin ja kurssi lähtee laskuun kohtapuoliin. Ja siksipä tässä nyt mietin että en mä niitä mihinkään myy. Prosentuaalisesti korotus on toki huima, mutta euromäärisesti varsin pieni. Mulla on niin pienet rahat kyseessä, että voin pitää tätä Fodeliaa nyt sellasena tutkimusmatkana omasta sijoittamisestani. Myydä tai pitää, ihan sama. Ehkäpä ostan sitä lisää kun kurssi vähän laskee. 

Edit 27.11 Kurssi on noussut nyt yli 24% euroissa klo 12.00 nousua oli 66e. 
Edit 27.11 Päivän päätteeksi nousu 34,79% Ja euroissa 94e


Lahjoita tänään -päivä

En tiedä miksi olen skipannut talousblogilistaltani Juliaihmisen. Kenties siksi, että siellä on niin paljon perhe/pikkulapsijuttuja etten ole sen aiheen enää kokenut koskettavan. Tänään blogi pomppasi blogit.fi sivuston etusivulle ja koska juttu näytti talousjutulta päätin poiketa.
Juttuun pääsee tästä. 
https://www.lily.fi/blogit/juliaihminen/iso-laiva-kaantyy-eli-helsingin-yiopiston-hiilineutraali-sijoitussalkku/   Hiilineutraalit rahastot kiinnostavat ja kunhan Helsinginn yliopiston lista näistä joskus ilmestyy niin saatan miettiä sijoituksiani uusiksi.

Kun muutama vuosi sitten erosin kirkosta päätin että lahjoitan kirkollisveroni kuukausittain itse valitsemiini hyviin tarkoiituksiin. Näin toiminkin parin vuoden ajan, mutta selkeesti on ote lipsunut ja vaikka pennosta voi nähdä, että lahjat ja hyväntekeväisyys kategoriassa on aika paljon kuluja, ne ovat viime aikoina ehkä painottuneet enemmän sinne lahjojen suuntaan. Päätinkin erottaa  lahjat ja hyväntekeväisyyden omiksi kategorioikseen ja jos nyt oikein muistan niin tonne hyvän puolelle ei ole sen jälkeen kyllä ilmestynyt mitään.

Maailma on täynnä paikkoja jonne kaataa syyllisyydentakkaa hyväosaisuudestaan. Naisten pankki on yksi mulle läheisimmistä ja sitä tulen toki tukemaan jatkossakin. Nyt päätin laittaa marraskuun kirkollisveron yllä olevan linkin päivityksestä löytämälleni Helsingin Yliopiston syöpätutkimukselle. 
https://www.helsinki.fi/fi/lahjoita/auta-loytamaan-uusia-ratkaisuja-syovan-hoitoon-lahjoita-tanaan Yliopistolta löytyy mittava määrä myös muita rahastoja joista varmasti löytyy itselle läheinen kohde jota tukea. Eikä summan tarvitse olla iso. :)



maanantai 11. marraskuuta 2019

Hedelmäpelin rulla pyörähti taas

No niin, porttiteoria jatkaa toteutumistaan ja entinen turvallisuushakuinen rahastosijoittaja on tehnyt jo toisen riskisijoituksen osallistumalla Fodelian listautumisantiin. Arvo-osuustilillä oli jotain reilut 1300e sijoittamatonta rahaa ja jonkinmoisen miettimisen jälkeen nakutin kappalemääräksi 300 ja hinnaksi tuli 1290e:n kieppeillä.

Hedelmäpelistä kertoo lähinnä se, että tässä mennään tiedon sijasta 100% fiiliksellä. Näkeehän sen peilistäkin mikä on ollut tämän sijoittajan suurin mielenkiinnonkohde viime vuosina. No tietenkin ruoka. Kun tässä ollaan nyt lipsumassa osakkeiden omistajaksi, niin haluan ehdottomasti omistaa ruokayhtiötä. Miä en mistään numeroista mitään ymmärrä, mutta snacksit ja laitosruoat kuulostaa kasvulta. Pettämättömät perusteet. :) 


Fiilis voi toki johtaa harhaan, esim. äskettäin joillekin omistajilleen myynnin myötä mukavasti tuottanut Kotipitsa olisi jäänyt meikäläiseltä merkitsemättä. En oo koskaan tykännyt niiden pitsoista. Onneksi en vielä ollut sijoittaja silloin kun se firma listautui, niin ei tarvii miettiä.

Tämmöstä on meikäläisen sijoittaminen. Valitaan pottikoneen kaikki linjat ja painetaan nappia "käynnistä".


lauantai 9. marraskuuta 2019

Se iso hedelmäpeli

Eilisilta meinasi mennä riitelyksi. Puoliso on saanut päähänsä jo vuosikymmeniä sitten että sijoittaminen on pelaamista, jossa etenkään piensijoittaja ja etenkään rahastosijoittaja ei voi koskaan voittaa. "Osakesijoittaminen on iso hedelmäpeli" "mene tekemään eurojackpotti" huusi ongelmapelaamisensa pelaamattomuudeksi koteloinut puoliso kohtalaisesti kiihtyneenä. Yritin inttää vastaan ja näyttää hänelle korkoa korolle -laskuria mutta mikäpä junan kääntäisi. Puolison mielestä "laskuri on pelkkää spekulointia ja kolmentoista vuoden sijoitushorisontissani rahan arvo muuttuu niin paljon, ettei sitä voi mitenkään enää suhteuttaa tähän päivään".

Yön nukuttuani olen valmis antamaan sen verran periksi, että voin myöntää hedelmäpelivertauksen monellakin tapaa osuvaksi. Sijoittamisessa voi voittaa ja hävitä samaan tapaan kuin hedelmäpelissä, etenkin silloin jos tekee nopeita liikkeitä.

Hitaamminkin liikkuva voi hävitä rahansa. Itsehän olen juuri sitä porukkaa joka on löytänyt sijoittamisen pikkusen väärään aikaan, eli silloin kun osakkeet ovat korkeammalla kuin koskaan. Vuosi sitten aloittamani sijoittaminen on mukavasti plussalla, mutta kun iso romahdus tulee (ja kyllähän se nyt tulee seuraavan 13 vuoden sisällä) niin rahastoni tulevat huiskahtamaan rajusti miinukselle ja sittenhän se näkee että pitääkö pokka ja kestääkö pää.

Vielä neljä vuotta sitten ei kestänyt. Olin just saanut pienen perinnön ja pankki oli yllyttänyt sijoittamaan rahoja. Sijoitin kolmeen erilaiseen tuotteeseen, joista yhden jouduin purkamaan kesken sopimuskauden koska päätin jäädä vuorotteluvapaalle ja tarvitsin rahat elämiseen. Menetin siinä 150e, koska sijoitustuotteen purkaminen ei ollut ilmaista. Jäljelle jäi kaksi rahastoa, toinen isommalla riskillä ja toinen pienemmällä.

Koska olin aloittelija kävin kurkkimassa sijoituksiani alvariinsa ja jouduin lopulta lopettamaan isompiriskisen rahaston ja siirtämään rahat pienempiriskiseen, koska pääni ei kestänyt sitä että riskisempi rahasto painui välillä muutamia kymppejä miinukselle.

Muutaman euron miinuksella lunastin viime syksynä myös toisen rahastoni, koska olin kyllästynyt omasp:n tolkuttomiin palvelumaksuihin ja siirryin edullisemman S-pankin asiakkaaksi. Lunastusaika oli huono, mutta kun hermo menee niin se menee, eikä se mennyt rahaston miinuksiin, vaan siihen että silloisen pankkini palvelumaksut olivat n.150e vuodessa ja minun pienet sijoitukseni saavat olla aika paljon miinuksella että sellaisiin vuosittaisiin tappioihin päästäisiin.

Mulla on sellanen tunne tän hetkisestä pääni tilasta että siedän miinuksia huomattavasti paremmin. Olen asennoitunut niin että rahastosäästöt eivät ole minun rahojani. Niille saa tapahtua matkan varrella mitä vaan minä jatkan niihin sijoittamista olivatpa ne miten paljon miinuksella tahansa. Sijoitan nyt kaikkiin pohjoismaisiin supereihin, Smart vitoseen ja iShares core S&P 500 UCITS ETF USD -rahastoon. S-pankissa on myös yksi pienikuluinen säästäjärahasto ja sitten mulla on ne sata hassua Nokiaa jotka höyrähdin dipistä ostamaan. Hajautukseni lienee riittävä. Rahastot on valittu ja näillä menään. 


Mitä tulee riitaan puolison kanssa, niin pääsimme sopuisina nukkumaan. Selitin hänelle, että rahastosijoittamiseni on minun alkeellinen tapani yrittää auttaa sitä tonnin tienaavaa eläkeläistä, joka tulen kolmentoista vuoden kuluttua olemaan. Voi olla että pelikaani lentää tuulettimeen, maailman kaikki yritykset romahtaa, sairaus iskee, työpaikka kaatuu ja minun on pakko myydä kaikki rahastot kerralla hirmuisella miinuksella. Voi olla tai sitten ei. Just nyt uskon että olen oikealla tiellä ja sillä jatkan ja tulevaisuuden eläkeläinen kiittää kukkien kanssa.

Ps. Puoliso on ratkaissut eläkeläiselämänsä omalla tavallaan. Hän saa risaisen työhistoriansa vuoksi muutaman satasen eläkettä ja tekee nyt 66 vuotiaana 12 tuntista työpäivää seittemänä päivänä viikossa, koska työnteko nyt vaan on se hänen juttunsa. Tyydyn nostamaan hattua. Ite en ehkä hänen iässään jaksaisi. 










keskiviikko 6. marraskuuta 2019

Kun päähän mahtuu vain yksi ajatus.

Koska harrastus on nyt talvitaulolla ja mopokin lähtee ihan kohta pihasta lämpimämpään paikkaan, on päässä jonkun verran liikaa tilaa joka hakee täytettä.

Olen yrittänyt etsiä itselle korvaavaa toimintaa ja löytänyt sitä ainakin polvikuntoutuksesta, johon koitan käyttää vähintään tunnin joka päivä. Työpaikalla on onnekseni pieni kuntosali jonne on helppo mennä suoraan töistä ja olen tehnyt siitä rutiinin, jossa olen aika hyvin myös pysynyt. Jumpatessa kuuntelen radiosta musiikkia ja ajattelen lähinnä sitä mitä olen tekemässä eli jumppaa ja se on mukavan rentouttavaa myös aivoille.

Pääni on sillä lailla jännä värkki, että riippuvuuksiin taipuvaisena sinne ei juuri mahdu kuin yksi asia kerrallaan. Kesäaikaan se on harrastus, koska olen addiktoitunut siihen ja toki sitä vähän talvellakin ajattelen, vaikken pääse tekemään.

Suhteeni rahaan on aina ollut vääristynyt. Suurimman osan elämästä siksi ettei sitä mielestäni ole ollut tarpeeksi. Nyt rahaa on sillä tavalla tarpeeksi, että voin ostaa niin monta tomaattia kuin salaattiini tarvitsen. Minun ei tarvitsisi ajatella sitä juuri lainkaan, koska en juurikaan halua asioita joihin rahani eivät riitä. Paitsi että nyt olen alkanut haluta... lisää rahaa.


Olis kivaa ostella lisää rahastoja ja ehkäpä muutamaa yritystäkin, nyt kun Nokian oston jälkeen olen päässyt osakesijoittamisen makuun. Rahaa on Nordnetin tilillä pari tonnia ja puskuri on sekin kasvanut pikkusen liian isoksi, että varaa kyllä olisi jotain ostaa, mutta en osta.

Kattelin tossa yhen kiinnostavan yrityksen eli Vaisalan kurssihistoriaa. Vuonna 2012 sitä on saanut suunnilleen 7e:n kappalehintaan ja nyt se on 27e. Ei hyvää päivää. :) Ostakoon ne joilla on oikeasti varaa. Minun pitää toistaiseksi tyytyä Nokian kaltaisiin luuseriosakkeisiin ja toivoa että ne joskus vielä nousee.

Tavallaan hyvä, että sijoitusinnostukseni on alkanut nyt kun kurssit ovat korkeimmillaan. Nyt on paras mahdollinen aika opiskella asiaa. Ei ole varaa eikä kiinnostusta ostaa mutta voi tutkia kiinnostavia yhtiöitä ja katella mitä niiden kurssi on ollut matalimmillaan ja millaiseen arvoon se on voinut nousta. Kai siitä jotain oppii. 

lauantai 2. marraskuuta 2019

Tulorajan tarkistus

Pari viikkoa sitten työnantaja ilmoitti, että kannattaa tarkastaa tilinauhasta riittääkö tuloraja vai pitääkö laskea uusi prosentti uudella tulorajalla.

Tarkistin tilanteen ja selvisi että mulla raja on paukkumassa reilusti yli ja tilistä lähtee 39% verottajalle ellen tee uutta verokorttia. Kävin sitten omaverossa ja laskin itelleni uuden prosentin. Prosentti on nyt 14,5% entisen 14% sijaan.

Laskin huvikseen paljonko olisi mennyt liikoja ennakkoja ellen olisi tätä korjausta tehnyt.

Bruttotuloni oli lokakuussa 2495e Laitan oletusarvoksi marras- ja joulukuulle 2450e koska lokakuun palkka sisälsi päivärahoja joita ei enää ole tulossa.  Palkkani vaihtelee, koska osa palkastani muodostuu iltalisistä ja ne taas vaihtelee kuukausittain. Käytännössä talvella on useita satasia parempi bruttopalkka kuin kesällä.

14,5% palkastani on 355,25e

39% palkastani on 955,50

Ilman veroprosentin tarkastusta olisin lainannut verottajalle 600e/kk eli 1200e loppuvuoden aikana, joka toki olisi tullut vuoden päästä takaisin himoittuina ja arvostettuina ja ihanina veronpalautuksina. Hah, huomasitteko sarkasmini. Pikku vaivalla sain siis siirrettyä nuo veronpalautukset käyttööni eli säästöihini  tai joululahjoihini tai vaikkapa sen uuden 1700e maksavan harrastusvälineen laskuun, joka tulee sopivasti joulun alla.

Juttelin eilen työkaverin kanssa ja kehotin häntäkin toimimaan samalla tavalla. Hän on juuri näitä jotka ovat säästäneet verottajan avulla joulurahaa, koska muuten ei tulisi säästettyä.  Puhuttiin erillisestä säästötilistä ja siitä että mitä jos työkaveriikin kokeilisi laittaa ensi vuonna veroprosentin kohdalleen jo alkuvuodesta ja alkaisi automaattisäästää suoraan omalle tililleen sen summan minkä nyt on kierrättänyt verottajan kautta.

Työkaveri ei ole ihan varma voiko luottaa säästämiseensä, koska kuten vanha sanonta sanoo "liha on heikko", mutta lupasi harkita asiaa. Nykykäytännön veronpalautukset tulee hänen joulutarpeita ajatellen liian aikaisin eli elokuussa ja rahat pitää joka tapauksessa osata säästää jouluun asti.

Mua ilahduttaa tämä nykysuuntaus että ihmiset alkaa uskaltaa puhua rahasta, palkoista, säästämisestä ja rahan käytön hallinnan vaikeudesta. Puhuminen on tie eteenpäin. 

torstai 31. lokakuuta 2019

Lokakuu on ohi

Mulla on pikkasen depressioon taiuvainen pää ja vaikka syksystä vuodenaikana tykkäänkin, niin pimeys vaikuttaa masentavasti. Viime vuosina olen opinut ottamaan syksyisin D vitamiinia. Se selkeästi toimii kaamosmasennukseen jota ei tänäkään syksynä ole kiusaksi asti ollut. Lieneekö plaseboa, ihan sama kunhan auttaa :)

Lokakuun kulutus oli aika iso. Maksoin kalliin harrastusvälineen ja kävin syyslomamatkalla Pietarissa. Aloitin nyt lokakuussa myös uuden käytännön, eli merkkaan rahastosijoitukset ja Nordnettiin säästetyt Pennoon menoiksi. Aiemmin tänä vuonna en ole merkannut niitä menoiksi kun tuntu tyhmältä laittaa säästöt menoksi, mutta tein muutoksen, koska ne ovat rahaa joka ei ole missään tapauksessa käytettävissä, niin saavat näkyä Pennossa menoina.

Tilanne on tällä hetkellä rahallisesti ihan super hyvä. Puskurissa on ehkä vähän liikaakin, mutta syksylle tulee vielä yksi iso harrastusvälineen osto ja joulu, niin niillä se puskuri sitten keveneekin reippaammin. Ei kuitenkaan liikaa. Näyttäis siltä että ihan hyvässä tilanteessa pääsen aloittamaan uuden vuoden. 

Rahastoihin ja Nordnetin tilille siirtyy kuukausittain yhteensä 375e. En erikseen sitten enää merkkaa kuluiksi Nordnetin säästöillä ostettuja rahastoja ja osakkeita. Jos jostain syystä alkais tuntua tiukalta niin voin aina vähentää rahastoihin menevää summaa, mutta koitan olla vähentämättä, koska jos aloittaa eläkkeelle varautumisen 53 vuotiaana saa kyllä siirtää sivuun jonkun verran että siitä on 65+ ikäisenä oikeasti hyötyä. 


Tulot yhteensä 2629,09 joista palkkaa 1873,09 ja harrastusvälineen myynti 670e ja lisäksi muutama kymppi jotain pikkutuloja käsitöiden myymisestä. 


Menot yhteensä 2380,95 ja ne näkyy tossa alla.

 Harrastukset
564,00 €
 Asuminen
412,00 €
 Matkailu
346,00 €
 Nordnet rahastot
300,00 €
 Ruokakauppa
154,85 €
 Lahja/hyväntekeväisyys
125,00 €
 Eväät töihin ja kerholle
89,00 €
 S Rahastot
75,00 €
 Ravintola
55,90 €
 Puhelin ja internet
53,55 €
 Kodin tavarat ja koneet.
50,00 €
 Liikenne
50,00 €
 Käsityö- ja taideharrastukset
26,55 €
 Pikkuässä
19,00 €
 Vespan bensat
17,40 €
 7 perinne
13,00 €
 Vespa ja vespan kulut.
13,00 €
 Lahjat
8,50 €
 Kahvila
7,20 €

 Pesuaineet, taloustavarat
1,00 €

tiistai 29. lokakuuta 2019

Liian herkkä pää

Nokian osto oli hyvä testi siitä onko pääni siinä kunnossa että pystyn sijoittamaan osakkeisiin. Ei ole. Suorien osakkeiden osto menee selkeesti alueelle jota sanotaan pelaamiseksi ja mulla ei pää pelaamista kestä.

Voitot ja tappiot tekevät liian isoja tunnereaktioita. Rahastojen liikkuminen ei vaikuta samalla tavalla. Siellä plussat ja miinukset eivät tunnu oikein missään, paitsi että seuraan Nordnetissä käydessäni miinuksia ja ostan pikkuisen lisää jos rahasto on miinuksella. Toki rahastot eivät ole vielä menneet oikein kunnolla miinukselle, joten ihan todellista tunnevaikutusta en voi tietää, mutta koska niihin sijoittaminen on pitkäjänteistä hommaa enkä meinaa myydä niiden sisältöä seuraavaan 13 vuoteen niin saavat minun puolestani heilua miten paljon vaan.

Nokia on näyttänyt parissa päivässä että osakkeiden liikkeet tuntuvat henkilökohtaisen valinnan onnistumisena tai epäonnistumisena ja tämä tekee päähän tunnemuutoksia joita en halua. 


Kävin Nordnetissä kurkkimassa vähän juttuja. 
Inspiroiduin kun joku ruokayhtiö kertoi listautuvansa syksyllä ja ruokabisnekseen sijoittaminen tuntuu järkevältä. Tajusin yhtiöitä ja kursseja ja listautumisanteja katellessani, että en ymmärrä mistään mitään.

Osakkeiden ostaminen on kohdallani samaa kuin arvalla heittäisi, joten kyllä se nyt taitaa jäädä tähän Nokiaan ja luultavasti myyn senkin pois kun se on kohonnut jollekin järkevälle tasolle, mitä se epäilemättä tulee  jossain vaiheessa tekemään. Toki sijoitukseni siihen on niin pieni että sen voisi antaa olla siellä samalla tavalla kuin rahastotkin seuraavat 13 vuotta, mutta todennäköisesti myyn sen pois ja sijoitan nekin rahat rahastoihin. Sitäkin kautta saan oman osuuteni Nokiasta aikanaan.

Koko Nokian osto tuntuu jo nyt typerältä idealta eikä se johdu siitä että kurssi on jatkanut laskuaan, vaan siitä ettei pääni ole osakepoimijan pää. Olisinko voinut tietää sen ilman tätä kokeilua. Ilmeisesti en, vaikka kyllä tällä elämänkokemuksella olisi pitänyt. 

perjantai 25. lokakuuta 2019

Osakesijoittajaksi

Selkeesti Nordnetin porttiteoria toimii kohdallani. Ensin sijoitetaan superrahastoihin ja hetken kuluttua on aivan pakko päästä kokeilemaan myös osakesijoittamista. 

Eilen se sitten kävi. Menin Nordnettiin ja ostaa paukautin 100 osaketta Nokiaa. Kappalehinta oli 3,45e Ne jotka Nokian kanssa on hävinneet paljon ovat toki kyllästyneet koko osakkeeseen, mutta meikäläinen joka ei elä pelkästään tunteella vaan myös jonkun verran fiiliksellä päätti että ei se yhtiö mihinkään maailman kartalta häviä. Se tulee nousemaan vielä. 

Mulla on ollut sellanen ajatus ja taktiikka että ostan vain rahastoja, koska niiden kanssa ei tarvii ihan hirveeesti ymmärtää mitään. Hajauttelee tarpeeksi ja antaa vaan aikaa ja säännöllistä panostusta niin siitä sitten tulee mitä tulee.

Voi olla että tartuin just ns. putoavaan puukkoon mutta tommosella pikku sijoituksella ei ole kokonaisuuden kannalta mitään merkitystä meni se sitten miten hyvänsä. Uskon että muutaman vuoden kuluttua se on tuplannut arvonsa, koska se nyt vaan toimii alalla joka kehittyy ja kasvaa. Voi olla että se tippuu vielä tuostakin ja jos se tippuu alle kolmosen, niin ostan sata lisää.

Mua ei edelleenkän oikestaan kiinnosta osakkeisiin sijoittaminen. Rahastot on selkeesti sopivin sijoitusmuoto mulle. 

torstai 10. lokakuuta 2019

Syyskuu

Vähän myöhässä tulee syyskuun kulutus. Tuloja oli yhteensä 2939,27 ja menoja yhteensä 1267,70. Säästöä 1672,10.

Sivutuloja oli syyskuussa normaalia enemmän. Sivutulot koostuvat enimmäkseen kirppismyynneistä. Ilman sivutuloja säästö olisi ollut n. 580 ja se on selkeesti normaalikuukautta paremmin.

Lokakuussa ei sivutuloja taida tulla juuri lainkaan, eli mennään ihan peruspalkalla. Ei onneksi ole isompia menojakaan.


 Asuminen
412,00 €
 Vaatteet ja tarvikkeet
199,50 €
 Ruokakauppa
103,20 €
 Lahja/hyväntekeväisyys
80,00 €
 Eväät töihin ja kerholle
64,35 €
 Pikkuässä
60,30 €
 Liikenne
55,00 €
 Puhelin ja internet
53,55 €
 Kodin tavarat ja koneet.
50,50 €
 Vespa ja vespan kulut.
40,00 €
 Vespan bensat
36,10 €
 Ravintola
35,50 €
 Matkailu
24,00 €
 Kahvila
20,30 €
 Muut
11,40 €
 Käsityö- ja taideharrastukset
6,30 €
 7 perinne
6,00 €
 Terveys
6,00 €
 Karkit ja herkut
2,00 €
 Pesuaineet, taloustavarat
1,70 €

torstai 19. syyskuuta 2019

Rahat turvaan itseltäni.

Kun käytännössä koko elämänsä on elänyt ilman säästöissä olevaa rahaa, niin tavallaan on ihan mukava, että puskurissa on rahaa melkein kahdeksan tonnia. 

Tavallaan joo, sillä entiselle elämäntapaköyhälle tulee jatkuvasti impulsseja asioista joihin kerrankin olisi varaa ja jotka olisi melkein pakko hankkia ja joitakin sitten hankitaankin kuten uusia harrastusvälineitä ja joitakin melkein, kuten eilisaamun heräte, toinen Vespa, jonka puoliso illalla sai lempeästi pois päästäni. Tälle aamulle oli jo sovittu puhelu jossa kaupat tehdään. Laitoin yötä vasten sähköpostia, että ei tehdä kauppoja. On nimittäin oikeasti tärkeitä asioita joihin pitäisi laittaa rahaa, kuten uudet patjat, noiden ikivanhojen lonkan kohdalta lommolle nukuttujen tilalle.

Rahastoissa olevat neljä tonnia eivät tunnu omilta rahoilta samalla tavalla kuin puskuri, joka on helposti käytettävissä milloin vain. Rahastoihin pitäisi laittaa enemmän rahaa turvaan itseltäni.

Voisin toki siirtää rahaa puskurista rahastoihin, mutta en haluaisi ostaa rahastoja silloin kun kurssit on ylhäällä. Elokuussa tein muutaman ylimääräisen rahasto-oston Nordnetissä, enemmänkin olisi voinut laittaa. Odottelen joulukuuta ja ostelen sitten rahastoja enemmän jos kurssit notkahtaa samaan malliin kuin viime joulukuussa.

Kukaan ei ole vielä tänä syksynä alkanut odottaa maailmanloppua. Viime syksynä aika moni tuntui olevan varma päivänä minä hyvänsä koittavista karhumarkkinoista. Nyt niistä ei ole puhunut kukaan.  Nekin blogistit jotka realisoivat vuosi sitten omistuksiaan käteiseksi, ovat alkaneet ostella osakkeita reippaalla vauhdilla takaisin.

Viime joulukuussa kurssit olivat mukavan alhaalla ja minua harmitti koko alukutalven etten ostanut silloin rahastoja enempää kuin normaali kuukausisijoitukset. Mieleen jäi silloin vauras nainen -ryhmässä esiin tullut lausahdus "tämmöstähän se on aina joulukuussa" No minä aloin sitten odotella uutta joulukuuta. Että jos sattuis silleen että joulukuussa sijoitukset on miinuksella, niin pienennän puskuria parilla tonnilla ja ostelen rahastoja, koska ei sitä isoa romahdusta näytä koskaan tulevan :)

Toista Vespaa ei nyt sitten tule. Ei ainakaan talvea vasten. Harmittaa aika paljon, koska tää olis ollu kaunis ja halpa ja hyvä just siihen tarpeeseen mihin sitä ajattelin, eli aikuiselle tyttärelle, jonka kanssa olisi ollut kiva tehdä moporetkiä, koska me kumpikin tarvitaan yhteistä aikaa. No katotaan jos keväällä löytyis jotain mitä ei tarvii talven yli säilytellä. Oma mopopaja olis hemmetin kiva. 



torstai 12. syyskuuta 2019

Vuosi bloggaamista ja sijoitusstrategia

Blogi täytti elokuun lopussa ihan huomaamatta vuoden. Aloitin Pennon ja blogin suunnilleen samoihin aikoihin ja ne molemmat tukevat säästämistä, vaikkei se aina näytä siltä.

Olen julkaissut vuoden aikana 75 kirjoitusta ja lukijamäärä on vakiintunut jonnekin 80-120 lukijan välimaaston. En siis ole kovin suosittu, mutten täysin epäkiinnostavakaan. Siis juuri samanlainen kuin oikeassa elämässä. Ihminen ei kovin kauas itsestään pääse vaikka kuinka etäännyttäisi.

Kai tätä talousblogiksi voi kutsua. Sijoitusblogi tämä ei ainakaan ole, koska en kauheesti lätise sijoituksistani. Sijoittamiseni on yksinkertaista ja tylsähköä. Sijoitan pelkästään rahastoihin. Rahastoja on yhteensä seitsemän joista kolme on Nordnetin pohjoismaisia superrahastoja (Suomi, Ruotsi ja Norja), yksi amerikkalainen ETF ja lisäksi Nordnet Smart 5
 . Nortnetin rahastojen lisäksi mulla on kaksi on S -pankin rahastoa. Näihin kaikkiin menee  25-50e säännöllisesti eli yhteensä joku 220e/kk. Lisäksi palkasta siirtyy reilu satanen ylimääräistä Nordnettiin ja ostan sillä satunnaisesti lisää superrahastoja. Siis silloin kun satun käymään kattomassa salkkua ja joku rahastoista on punaisella niin ostan sitä lisää. Elokuussa kaikki superrahastot oli miinuksella, nyt ne on taas nousseet. Odotan Joulukuuta. :) 

Loput mitä palkasta jää, lihottaa puskuria. Siirrän sieltä välillä rahaa takaisin käyttötilille, niin kuin tänään kun ostin kahdet kengät yhteishintaan 188e. Enimmäkseen suunta on kuitenkin puskuriin päin.

Kuvittelen että on viisasta pitää rahaa enemmän puskurissa kuin työntää sitä rahastoihin juuri nyt. Kurssit on niin korkealla ja kohta se romahdus tulee ja muuta sellaista. En tiedä. Ei ole niin älyttömän isoista summista kyse mun elämässä.

Puskuri on mulle myös harrastusrahasto, koska en ole lähtenyt siihen että mulla olis kauheasti pankkitilejä erilaisiin tarkoituksiin. Kerään puskuriin syksyn aikana niin paljon kuin ehdin, koska talvella siirtyy aika paljon rahaa seuraavan kesän harrastushommiin ja harrastusvälineen huolto maksetaan sekin talvella.

Yhtään en tiedä olenko hajauttanut liikaa vai liian vähän.  Olen tyytyväinen rahastoihini, sijoitan niihin saman summan joka kuukausi enkä ole lähtemässä suoriin osakesijoituksiin. Tarkoitus olisi että rahastoihiin menee vain sitä rahaa jota en arkeen ja harrastuksiin tarvitse. Pyrin siihen että rahat saavat olla rahastoissa ainakin vuoteen 2032. Tää on vissiin sitten se mun sijoitusstrategia ja siinä pysytään. :) 

maanantai 9. syyskuuta 2019

Tarkempi erittely mopon kuluista.

Joku aika sitten näin facen moottoripyöräkirppiksellä ilmoituksen jossa nainen halusi ostaa edullisen mootoripyörän osamaksulla. En viitsinyt kommentoida siihen mitään vaikka mieli teki. Rahan meno ei suoranaisesti lopu siihen kun mopo on haettu kotiin. 

Olen merkannut Pennoon viimeisen vuoden ajalta kaiken kulutukseni ja näin ollen minulla on tallessa myös yksityiskohtainen tieto kaikesta vespan aiheuttamasta kulutuksesta.

Penno näyttää että tähän mennessä Vespa ja Vespan kulut ovat olleet 2834,23e ja siihen lisäksi polttoaineet 211,04e. 1200 euron mopo on tuonnut mukanaa yli 1845e muita kuluja. 
Päätin kaivaa Pennon listoista kaiken Vespaan liittyvän, jotta saan käsityksen mistä kaikesta tuo reilu 1800 euroa muodostuu.

Vespa 1200e


Bensat 211,04
Kaskovakuutus 188,75
12000km huolto 183,43
Kypärä 170,00
Liikennevakuutus 163,45
Vian korjaus 150,00
Toinen kypärä 137,70
Autokoulu 110.00
Laturi 69,90
Levyjarrulukko 59,90
Talvisäilytys 50,00
Ajosaappaat 49,00

Tankin tyhjennys väärästä polttoaineesta 48,55
Huolto 30,00
Mopokirja 29,90
Kuljetuskulut 25,00
Ajohousut 20,00
Ajohanskat 20,00
Suojapeite 13,90
Heijastinvaljaat 10,00
Ajohanskat 5,00
Nahkatakki 5,00
Etanolia 4,75
Kiillotusliina 1,00

Lohdullista tässä on se että ensi vuosi on paljon halvempi. Pikkutavaraa ei tarvitse hankkia. Tehdäänpä pieni budjetti. 


Bensat 250
Liikennevakuutus 165 (kaskoa en ensi vuodelle enää ota)
Huolto 185
Talvisäilytys 120

Ensi vuonna mopoon menee 720 euroa tai enemmän. Aika paljon. 



keskiviikko 4. syyskuuta 2019

Vuoden säästötavoitteen väliaikatilanne

Joulukuun 27 päivä asetin tavoitteet tälle vuodelle. Rahaa oli tuolloin pankissa, käteisenä ja rahastoissa yhteensä 7700e. Asetin tavoitteeksi säästää vuoden aikana 6000 euroa.

Tilanne tänään syyskuun 5. päivä on seuraavanlainen.

Puskuritili 7013,45
Laina puolisolle 3000,00

S rahastot  908,00
Nordnet rahastot 2181,00
Nordnet käyttötili  584,00
Käyttötili 200,00
Käteinen 19,20

Rahaa on pankissa, rahastoissa ja käteisenä yhteensä 10886e. Lisäksi puolison yrityksellä on rahojani lainassa 3000e ja koska sekin lasketaan sijoitukseksi niin kokonaissumma on tällä hetkellä 13886e

Kahdeksan kuukauden aikana säästöä on kertynyt 6205,65. Vuositavoite on nyt kasassa ja neljä kuukautta on jäljellä.

Meinasin ensin korottaa vuositavoitetta, mutta en nyt sitten korotakaan. Syksy ja joulu vievät oman osuutensa. Koitan elää säästeliäästi loppusyksyn ja katotaan sitten mihin se riittää.

lauantai 31. elokuuta 2019

"Velkajärjestely" ja elokuun menot

Tulot yhteensä 2096,56
Menot yhteensä 2277,77

Tämä on vuoden toinen kuukausi, jossa menoja on ollut enemmän kuin tuloja. Säästöpossulle on siis menty ja siihen on syitä.

Minulla on kaksi lasta joista toiselle lainasin vuosia sitten harrastuksen aloittamiseen vähän isomman summan rahaa. Tehtiin tästä oikein velkakirja ja sovittiin lapselle erittäin helposti maksettava pitkä maksuaikataulu. 

Mutta niin kuin elämällä välillä on tapana, asiat eivät menneet niin kuin olisi halunnut ja kuvitellut. Lapsi muutti yksin Helsinkiin, löysi sieltä osa-aikatöitä joilla nippa nappa pystyi maksamaan vuokransa, masentui yksinäisyyteen ja elämän haasteisiin ja sotki asiansa pikavipeillä pahan päiväisesti.

Minuta otettu velka jäi siis lähes kokonaan lyhentämättä ja vaikka aika on tavallaan tasoittanut lapsen tilannetta, ei se kuitenkaan ole siinä mallissa että tätä velkaa kannattaa kenenkään kuvitella maksavansa tai saavansa.

Päätin tehdä velkajärjestelyn. Järjestelystä aiheutuu mulle vähän lisäkuluja, mutta koska omat asiat on nyt hyvin, kestän sen helposti.

Koska haluan olla tasapuolinen lapsiani kohtaa, päätin lahjoittaa toiselle tyttärelle saman verran rahaa, kuin ensimmäisen velka on. Lahjoitan summan tyttären ASP tilille ja maksan se silleen erissä että hän saa samalla niitä vuosineljänneksiä kerättyä, kun opiskelijana se ei muuten olisi kovin helppoa. Maksoin nyt elokuussa ensimmäisen erän ja marraskuussa maksan seuraavan. Kokonaissumma on 2500e ja maksan sen tytön tilille seuraavan puolentoista vuoden aikana.

Tällä järjestelyllä toinen pääsee velastaan ja toinen saa vähän tukea tulevaisuuden asumiseen. Molemmista tyttäristä järjestely tuntuu reilulta ja minä ajattelen asian niin, että samapa se on missä kohta sen perintönsä jakaa. :)

Muusta kulutuksesta voi sanoa sen verran, että ruokalasku on pienentynyt, mutta ravintolakulut taas nousseet, samoin eväät töihin ja kerholle. Syömiseen on siis mennyt tollaset 385e plus karkit, herkut ja kahvilat 71e eli yhteensä 456e  Kesä on lisännyt ravintolakuluja ja ruokaan törsäämistä älyttömällä tavalla ja siihen tulee muutos nyt heti. :)

Vespan kuluihin tuli vieläkin lisäystä kun tuuli viskasi kypärän asfaltille ja hätäpäissäni ostin uuden vaikka ei se vanhakaan vissiin siitä kolhusta miksikään mennyt. Muu kulutus näyttää aika normaalilta, muutamaa seikkaa lukuunottamatta.

Puolison lapsenlasten synttäreihin meni vähän enemmän kun lapsia on monta. Turhamaisuus sisältää tatuoinnin joka on kiva mutta täydellistä turhuutta. Vaatteet ja tarvikkeet sisältää kirppikseltä ostetun kalliihkon Vespa -repun. Sen olisi toki helposti voinut myös turhamaisuudeksi luokitella. :)


 Isoässän ASP
500,00 €
 Asuminen
470,60 €
 Vespa ja vespan kulut.
191,00 €
 Ravintola
167,95 €
 Turhamaisuus
150,00 €
 Lahja/hyväntekeväisyys
140,00 €
 Ruokakauppa
103,45 €
 Eväät töihin ja kerholle
94,23 €
 Vespan bensat
71,15 €
 Liikenne
70,00 €
 Vaatteet ja tarvikkeet
67,00 €
 Karkit ja herkut
43,39 €
 Vakuutukset
38,95 €
 Pikkuässä
36,50 €
 Kahvila
28,10 €
 Harrastukset
28,00 €
 Puhelin ja internet
26,65 €
 Muut
20,60 €
 Terveys
14,70 €
 Isoässä
9,50 €
 7 perinne                                         6,00 

Taloustilanne vuoden 2021 päätyessä

  Vuoden 2021 päättyessä rahatilanne on tämä: Nordnet: 18786e (osakkeet 15475, rahastot 932 ja tilillä 2380) Pankki 2119e Käteinen 220e  Yht...