lauantai 30. marraskuuta 2019

Marraskuu 2019

Marraskuu on tähän asti kuluneen vuoden kuukausista toinen, jolloin kulut ylittivät tuloni. Tämä johtuu osittain siitä, että tälle kuulle ei ole tullut lisätuloja juuri lainkaan. Lisämenoja taas tuli.

Mulla on menossa pieni lahjoitusprosessi vanhemmalle tyttärelle ja se näkyy omassa säästämisessä. Annoin vuosia sitten 2500e lainaksi nuoremmalle tyttärelle ja osoittautui, ettei hän pysty sitä maksamaan takaisin. Lahjoitan nyt vanhemmalle pikkuhiljaa saman summan. Rahat menevät pesämunaksi ASP tilille ja ovat siellä sitten hyvänä pohjana kun tyttö pääsee opiskeluistaan eroon ja voi säästää itse lisää. Voin tällä konstilla hyvillä mielin antaa velan anteeksi ja koen kohdelleeni lapsiani tasa-arvoisesti. Idea on omani, ei lasten. Samahan se on missä vaiheessa sen perintönsä jakaa.


Olen vaihtanut sen verran merkintäsysteemiä, että nykyään menoissa näkyy menoina myös rahastoihin menevät säästöt. Siirrän Nordnettiin joka kuukausi 300e suoraan tilipäivänä. En ole aiemmin merkannut sitä kuluksi ja tajuan että se on ollut itsepetosta, joka voi nyt loppua. Koska rahastoihin menevät rahat eivät ole käytettävissä on parempi että ne merkitään menoksi, vaikka todellisuudessa ovatkinn säästöjä. Tätä en vielä alkuvuodesta halunnut tajuta. Jos jaksaisi sen voisi korjata Pennoon jo vuoden alusta tapahtuneeksi asiaksi, mutta en jaksa.

Säästössä on alkuvuoden ansioiden vuoksi hyvin rahaa, joten parin sadan ylitys ei ole katastrofi. Päin vastoin. Puskurissa on rahaa 5000e, joista pari tonnia on ikään kuin löysempää. Yritän pitää puskurin alarajana 3000e, joten sieltä saa tarpeeseen ottaa kunhan ei mene ton rajan alle. Tyttöjen lahjoitusten tasaaminen on nyt se tarve joka tulee toistumaan kolmen kuukauden välein.

Koska puskuria ei tarvitse kasvattaa, voin keskittyä harrastustilin lihottamiseeen. Tein selkeyden vuoksi S- pankkiin oman tilin harrastukselle ja alan siirtää sinne vähintään 200e joka palkasta. Tilillä on nyt rahaa 4000e josta suunnilleen puolet tulee katoamaan lähiaikoina välineistön päivityksen vuoksi. Tulevana vuonna harrastamiseen saattaa kulua enemmän rahaa, koska haaveilen kilpailumatkasta ulkomaille. Reissu olisi elokuussa ja on toistaiseksi epävarma, koska en tiedä pystyykö työnantajani antamaan minulle palkatonta lomaa kisojen ajaksi. Mahdolliseen kisamatkaan ja palkattomaan lomaan on kuitenkin syytä varautua, joten sitä varten pitää säästää paljon.

Pennon graafit kertovat armotonta kieltään. Ilman lisätuloja kuluneen vuoden säästöni olisivat olleet olemattomat. Tavoitteena oli säästää peruspalkasta kymmeniä prosentteja. Tämä ei todellakaan onnistunut. Elintasoinflaatio iski. Lisätulot lisäsivät myös kulutusta ja olen kuluttanut enemmän kuin päätyöni ansiotulot. Ylimääräisten kulujen suurin syy on moottoriajoneuvon hankinta. Vespa vei kaikkine kuluineen 3150e. Se on enemmän kuin olisin etukäteen osannut arvioida.

Ensi vuonna Vespa ei tule kuluttamaan noin paljoa, koska sitä eikä sen varusteita ei tarvitse enää hankkia. Harrastuskulut taas saattavat kasvaa vähintään saman verran, joten voi olla että lisätulojen hankkimiseen pitää alkaa taas panostaa. Harrastuksesta en toistaiseksi tingi. Se tulee olemaan mukana elämässä vielä muutamia vuosia ja saa maksaa sen minkä maksaa.

Tulen tekemään vuoden lopussa yhteenvedon kaikesta vuoden kulutuksesta. Sieltä löytyy muutamia hyviä säästökohteita joihin voi ensi vuonna panostaa.

Marraskuu

Tulot 1854,28
Menot 2068,08

 Isoässän ASP
500,00 €
 Asuminen
412,00 €
 Nordnet rahastot
300,00 €
 Ruokakauppa
162,75 €
 Lahjat
111,20 €
 Pikkuässä
91,00 €
 Ravintola
88,50 €
 Käsityö- ja taideharrastukset
73,50 €
 Liikenne
65,00 €
 Eväät töihin ja kerholle
60,55 €
 Vakuutukset
40,13 €
40,00 €
 Hyväntekeväisyys
40,00 €
 Isoässä
36,00 €
 Vespa ja vespan kulut.
14,00 €
 Muut
14,00 €
 Karkit ja herkut
13,40 €
 Kahvila
12,50 €
 Kodin tavarat ja koneet.
11,50 €
 Terveys
8,00 €
 7 perinne
7,00 €
 Vespan bensat
4,30 €
 Pesuaineet, taloustavarat
2,75 €

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Säästä ensin ja osta sitten

Torstaina sain viestin että uusi välineeni ensi kesän leikkimisiin oli vihdoin saapunut Suomeen. Lelu on kallis ja olen sen saamiseksi sekä ...