torstai 4. huhtikuuta 2019

Maaliskuu

Maaliskuun kulutus oli jälleen enemmän kuin päätoimen palkka. Sain paikattua tilannetta pienillä sivuhommilla ja säästöön jäi jotain. Näihin alkuvuoden kuukausiin tuppaa kerääntymään koko vuoden harrastuskulut, joten tavallaan tilanne näyttää pahemmalta kuin on. Nyt ei pitäisi tulla enää harrastukseen liittyviä menoja ainakaan ennen heinäkuuta.

Vespan kuluja toki tulee huhtikuulle, kypärä on vielä ostamatta ja vakuutuksistakin tulee varmaan maksettavaa. Isomman tyttären autokoulun olen myös luvannut maksaa, koska nuorempi sai muutama vuosi sitten vähän isomman lahjan ja tasaan sen nyt tälle toiselle kun se on taloudellisesti mahdollista.

Eli ei tää nyt ainakaan tässä kuussa vielä helpotu. Näyttäis siltä että että en pääse tänä vuonna niihin säästötavoitteisiin mitä alkuvuodesta asetin. Rahastoihin menee kuitenkin joka kuukausi jotain.

Vespaa en ole vielä ottanut käyttöön. Olen luvannut itelleni että ajan ensin muutaman ajotunnin ennen liikenteeseen lähtemistä. Autokoulu odotta harjoittelukentän sulamista ja lupasi soitella mule kun on sen aika. Vielä ei ole puhelua tullut. Ajotunneista tulee tietty ihan kiva lasku niistäkin :)

Kulutus olisi ihan siedettävää ilman noita harrastuskuluja. En mä enää kovi montaa vuotta harrasta tätä harrastusta, niin teen nyt nämä viimeiset kesät just sen verran kun pystyn ja huvittaa. 


 Harrastukset
795,36 €
 Asuminen
485,75 €
 Ruokakauppa
163,80 €
 Isoässä
146,34 €
 Muut
122,75 €
 Vespa ja vespan kulut.
87,00 €
 Liikenne
76,80 €
 Puhelin ja internet
60,20 €
 Ravintola
54,45 €
 Pesuaineet, taloustavarat
53,40 €
 Lahja/hyväntekeväisyys
49,00 €
 Eväät töihin ja kerholle
47,05 €
 Kahvila
41,00 €
 Käsityö- ja taideharrastukset
27,50 €
 Vaatteet ja tarvikkeet
26,00 €
 Kodin tavarat ja koneet.
10,00 €
 Terveys
8,25 €
 Huvittelu
4,00 €
 7 perinne
2,00 €

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Taloustilanne vuoden 2021 päätyessä

  Vuoden 2021 päättyessä rahatilanne on tämä: Nordnet: 18786e (osakkeet 15475, rahastot 932 ja tilillä 2380) Pankki 2119e Käteinen 220e  Yht...