lauantai 8. helmikuuta 2020

Tammikuu

Joulun jälkeen päätin panna pään pensaaseen ja unohtaa Pennon rumat tilastot. Siirsin joulukuun raportointia päivän kerrallaan eteenpäin ja onnistuin kuin onnistuinkin välttelemään asiaa koko tammikuun, eikä joulukuuta voi enää helmikuussa selvitellä, eikös vaan. 

Ei siinä sinänsä mitään hävettävää ollut. Rahaa paloi joulun vuoksi melkoisesti ja muitakin kuluja oli. Pennon graafit näyttävät joulukuun osalta ihan hirveältä. Tuloja oli parisen tonnia ja menoja neljä. Tilastoa rumensi syksyllä tilattu harrastusväline ja tietenkin joulu joka vie aina enemmän kuin etukäteen kuvittelee.

Joulukuu oli siis varsinainen ylikulutuskuukausi, mutta ihanaa on se että kulutus tapahtui omista säästetyistä rahoista. Kun aloitin vuonna 2013 kalliin harrastuksen päätin että velaksi en harrasta vaikka mikä tulisi. Ensin säästetään ja sitten hankitaan asioita jos on varaa ja se päätös on pitänyt sata prosenttisesti. Olen tästä lapsellisen ylpeä.

Avasin S -pankissa oman tilin nimellä Joulu ja laitan sinne joka kuukausi 50e rahaa. Ei tarvii ens syksynä ahistua sen takia että kaikki säästöt palaa joulun takia. Ensi jouluna palaa vain jouluun budjetoitu raha. 600e saa riittää.

Tammikuu on viimein sellainen jollainen tavallisen talvisen arkikuukauden pitää olla. Osittain se johtuu siitä että maksoin joitakin tammikuun laskuja jo joulukuussa. Mutta ei tuo kulutuserittelykään mitenkään pahalta näytä. Normaalin elämän normaalia kulutusta jossa ei kauheesti pihistellä, muttei myöskään törsätä.

Jouluna aloitettu ruokavalio (sokerittomuus ja juustottomuus) vaikuttaa selvästi kahvilakuluihin ja näkyy luultavasti vähän myös ruokakuluissa. Tämä säästö on mitattavissa myös vaa'alla ja mittanauhalla. Vaaka näyttää -3kg ja mittanauha -2cm


Tulot yhteensä: 1991,33e
Menot yhteensä:1215,33e
Säästöprosentti 39%  (44% jos laskee säästöksi rahastoon menneen satasen)

Palkan päälle oli kirppismyyntejä 220e joka nostaa säästöprosenttia verrattuna siihen että eläisin pelkällä palkalla. Realistista voisi olla pyrkiä n.30% säästötavoitteeseen. Niinä kuukausina jolloin teen harrastushankintoja se ei tietenkään toteudu, mutta keskimäärin vuoden mittaan se olis jo todella hyvä. Tiedän että blogistanian heroimmat säästäjät tekee hirmuisia prosentteja kuka pienemmistä kuka isommista tuloista, mutta useimmilla näistä hirmusäästäjistä on jo aiemmin säästetty omistusasunto, jolloin asumiskulut jäävät paljon pienemmiksi. Minä tulen aina olemaan se joka maksaa toisen omaisuutta, eikä se harmita pätkääkään. Jonkunhan sekin pitää tehdä. :) 


 Asuminen
412,00 €
 Ruokakauppa
137,30 €
 Harrastukset
109,00 €
 Nordnet rahastot
100,00 €
 Liikenne
70,80 €
 Puhelin ja internet
57,80 €
 Eväät töihin ja kerholle
56,70 €
 Matkailu
52,40 €
 Pikkuässä
45,00 €
 Vespa ja vespan kulut.
40,00 €
 Ravintola
24,80 €
 Kodin tavarat ja koneet.
24,00 €
 Kahvila
19,50 €
 Käsityö- ja taideharrastukset
13,00 €
 Lahjat
13,00 €
 Vaatteet ja tarvikkeet
11,00 €
 7 perinne
10,00 €
 Vakuutukset
8,63 €
 Huvittelu
4,00 €
 Pesuaineet, taloustavarat
4,00 €
 Terveys
3,00 €


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Taloustilanne vuoden 2021 päätyessä

  Vuoden 2021 päättyessä rahatilanne on tämä: Nordnet: 18786e (osakkeet 15475, rahastot 932 ja tilillä 2380) Pankki 2119e Käteinen 220e  Yht...