perjantai 8. maaliskuuta 2019

Verolappu tuli

Mulla on ollut sellainen verotustaktiikka, että olen syksyllä selvittänyt verotukseni tilanteen ja yleensä pienentänyt veroprosenttia, niin että olen saanut pikkuisen isompaa palkkaa marras- joulukuussa. Vuorotteluvapaalla tämä unohtui kokonaan ja siksi sain viime syksynä valtavan veronpalautuksen, mutta muuten palautukseni ovat liikkuneet haarukassa kympeistä pariin sataseen.

Pari päivää sitten tuli uusi verolapu. Yrittäjän puolisona mulle on yleensä tullut tieto palautuksistani vasta syksyllä, koska ne on ensin halunneet selvittää puolisoni yrityksen verotuksen, vaikkei sen pitäisi mitään mun verotukseen vaikuttaakaan, mutta näin ne nyt on vaan tehneet. Siksi olikin yllätys kun esitäytetyssä veroilmoituksessa luki jo nyt mätkyjeni määrä.

Mulla ei mitään vähennyksiä tule, kun ei ole kummoinen työmatka eikä muutakaan vähennettävää. Siksi ei ole esitäytettyyn ilmoitukseen mitään korjattavaa ja se saa olla mikä on.

Viime syksynä tehty prosentin tarkistus on näköjään osunut ihan nappiin. Jäännösvero on viisi euroa, eikä alle kympin jäännösveroja tarvitse maksaa.

Mä myönnän että veronpalautus on kiva ja ymmärrän hyvin tyyppejä jotka säätää prosentin ylös jotta ei takuulla tule mätkyjä ja saa mahdollisimman isot palautukset. Veronpalautukset on suloinen itsepetos, mutta mitäpä siitä. Parempi säästää verottajan kautta kuin ei ollenkaan. Veronpalautuksilla vaan tuppaa olemaan sellanen taipumus, että se joutuu usein elintsoinflaation kohteeksi ja ikäänkuin ylimääräisenä rahana samantien tuhlataan. Näin mullakin kävi että ostin tammikuussa Vespan, jota en ehkä olisi tehnyt ellei olisi tullut se iso palautus.

Kun pidän veroprosentin todellisuuden mukaisena ja säästän puskuriin ja rahastoihin, minulla on "veronpalautukseni" käytettävissä jos tarvitsee , mutta todennäköisyys sen holtittomaan tuhlaamiseen on pienempi, koska raha ei tunnu ylimääräiseltä. Näin uskon. :)

6 kommenttia:

  1. Itsellä menee veronpalautus suoraan ulosottoon ja toki on kiva jos se on iso summa, saa sinne tehtyä ns. ylimääräisen suorituksen. Tosin viime vuonna säädin veroprosentin tikitilleen kohdilleen, joten uskon että verenpalautusta en saa, toivottavasti en mätkyjäkään. Jännää kuulla että sait jo oman lappusi. Omaani voi siis alkaa odotella :)

    VastaaPoista
  2. Mä olen juuri niitä, jotka pitää kauhean suurta veroprosenttia ja saa sitten tonnin palautuksia loppuvuodesta. Ja vaikuttaahan siihen tietysti sit työmatkakustannustenkin ilmoittaminen. Tykkään saada kunnon pläjäyksen rahaa tilille, se näyttää suloiselta. Mitä itsepetosta tosiaan =). Mutta mä taas suren ja kadun aina vähän sitä jälkikäteen, että mä en tee mitään sillä veronpalautuksella. Kun ostaisikin sillä jotain tai siirtäisi rahastoon tms. Mutta mulla se vaan jää seisomaan tilille ja... that's it. Eli olipa taas nautinto :/. En tiedä miksi toimin näin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) No parempi että jää tilille puskuriksi kuin menee heti tuhlaukseen.

      Poista
  3. Minä oon ollut vuosikausia sellainen veroprosentilla säästäjä, kunnes viimevuosi oli erilainen.
    Pidin koko viimevuoden prosentin alhaalla tarkoituksena säästää rahat BankNorwegian tilille ja maksaa sieltä sitten mätkyt pois jääden itse hieman voitolle korkojen avulla.
    Lopulta vaikuttaa siltä, että kotitalousvähennyksen myötä ei jää maksettavaa sittenkään joten säästörahat jäävät omaan käyttöön.

    Minusta on mukavampi saada rahat käyttöön ja säästöön suoraan, kun nykyään osaan säästää ilman veroprosentin nostoa ja pakkosäästöä sillä.
    Viimevuonna saadut edellisvuoden palautukset laitettiin puskureita täyttelemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tämä on minustakin järkevin tapa. Jos Mätkyjä tulee, ne maksellaan puskurista hyvillä mielin. :)

      Poista

Taloustilanne vuoden 2021 päätyessä

  Vuoden 2021 päättyessä rahatilanne on tämä: Nordnet: 18786e (osakkeet 15475, rahastot 932 ja tilillä 2380) Pankki 2119e Käteinen 220e  Yht...