torstai 9. toukokuuta 2019

Miten pitkään tavara tuottaa iloa.

Puolitoista vuotta sitten kävelin kellokauppaan ja ostin ranekellon. En mitään järisyttävän kallista tietenkään, mutta sellaisen ettei se ihan harkitsematta mennyt. Oli kellokaupan alennusmyynti joulun alla ja taisin maksaa siitä Leijonasta suunnilleen satasen. Kello oli just sellanen mistä olin haaveillut. Arkinen, valkotauluinen, viisarimallinen, titaaniranteinen ja kohtuullisen kokoinen miesten kello. Naisten kellot on liian koruja, mutta se on toinen juttu se. :)

No ostin siis mieleisen kellon vaikka se oli mun budjettiini kallis, koska ajattelin että ei sitten tarvitse heti uutta ostaa, eikä tavallaan olisi tarvinnutkaan, mutta vuosi kellon ostosta alkoi tehdä mieli uutta kelloa, koska olin kyllästynyt kellooni. Alle vuodessa tuo kiva ja kaunis esine oli muuttunut arkiseksi ja lakannut tuottamasta iloa.


En tietenkään rynnänyt kellokauppaan, vaan sattui niin että kirppiksellä tuli vastaan parilla kympillä kello jonka hinta kaupassa oli noin 60e ja joka selvästikin oli lakannut tuottamasta iloa edelliselle omistajalle. Koska tykkäsin siitä niin ostin pois. Siis todellakin, ostin turhan tavaran, koska edellinen ehjä ja hyvä oli muuttunut tylsäksi. Nyt mulla on kaksi arkikelloa, jotka molemmat on ok ja käytän niitä fiiliksen mukaan, mutta todellisuudessa toinen niistä on turha.

Tänään törmäsin blogilistan etusivulla lifestyleblogiin 
http://juliatoivola.com/jalleen-yhden-laukun-tarina/ jossa nainen esittelee ainutlaatuista, arvokasta elämäänsä, matkojaan, ruokiaan, vaatteitaan ja laukkujaan. Olalla keikkui uusi ja suloinen Luis Vuitton. Juuri sellainen mitä hän oli jo pitempään halunnut.

Laitoin blogin seurantaan, koska kiinnostaa seurata ehkä pikkuisen omastani poikkeavaa elämää. Voi olla että blogi tippuu listalta ihan kohta, koska pinnallisuus ei ole koskaan ollut kovin kiinnostavaa, mutta ei nyt ihan heti tutkimatta tuomita.

Tämän pitemmän puoleisen aasinsillan jälkeen voinkin palata Luis Vuittonin herättämään kysymykseen. Miten pitkään tavara tuottaa iloa. Siis juuri se minkä olet halunnut. Juuri se josta olet ehkä jo pitempään unelmoinut. Montako päivää, viikkoa kuukautta tai vuotta kestää että se ihana ruskea pikkulaukku muuttuu tylsäksi ja arkiseksi. Vai käykö niin vain halvemmissa tavaroissa. Säilyykö kellon tunneavo jos kello on maksanut tonnin eikä satasen. Vai pitäisikö sittenkin hankkia kymppitonnin kello jotta rakastaisin sitä pitempään kuin vuoden. :)


2 kommenttia:

  1. Todella hyvää pohdintaa!
    Olen miettinyt hieman aihetta omassa elämässäni vaatteiden kohdalla.
    Haluan elää aikahelppoa elämää ja olla käyttämättä kaikkia rahojani jatkuvaan osteluun. Lisäksi haluan osaltani vähentää ympäristön kuormitusta ja jättää ostamatta turhia vaatteita jne.

    Mutta se, että oikeasti kyllästyn vaatteisiin. Ja tavaroihin.
    Se on kamalaa.
    Alkaa kyllästyttää, vaikka kuinka hyvältä näyttäisi. Ja sitten pian alkaa tehdä mieli uutta.
    Ja vaikka miten ajattelee ekologisesti, niin se vaihtelunhalu vaan puhuu kovimmalla äänellä.

    Hieman olen asiaa saanut autettua sillä, että keskityn esimerkiksi käyttämään vain muutamaa vaatetta - jolloin ne kuluu nopeammin ja voin luvata vaatteen uudella korvaamisen nopeammin.
    30 paitaa riittää loppuelämäksi, mutta 3 paitaa käytössä kuluu aika hyvin jo vuodessa/parissa - toki laatuvaate kestää sitäkin pidempään.

    Minä yritän vaihtelunhalun tullessa käydä keskustelua itseni kanssa siitä mitä tarvetta se oikein on täyttämässä ja joskus se sitten menee ohi vain tiedostamalla se tarve ja hyväksymällä se.
    Joskus pitää sisäistä puhetta pitää enemmän, että tarve menee ohi. Joskus riittää tiedostaminen, esim töissä tunnen epävarmuutta ja haluan paikata sitä paremmannäköisillä vaatteilla, joissa olo olisi itsevarmempi.
    Kun tunnistan tämän tunteen, voin käsitellä sitä ja tunnistaa juurisyyn ja kohentaa sisäistä maailmaa siihen kuntoon, että pärjään vanhoilla vaatteilla.
    Vaatteet ei kuitenkaan sitä sisäistä maailmaa korjaa.

    Lisäksi muuten yritän myös opetella olla ylpeä kestävästä tavarasta.
    Siitä, että minulla vielä on tämä 10 vuotta sitten hankittu joku.
    Ihailen sitä aika-ajoin ja puhun rohkaisevasti itselle ja ehkä muille siitä miten hienoa on ollut omistaa jotain niin kestävää ja paljonko se lopulta on vaikka rahaa säästänyt...

    Okei, tästä tuli tällänen ajatuksenvirtakommentti.
    Mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä aihe :)
    Kiva postaus siis!

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Kiitos vastauksesta. Tuo on hyvä kysymys että mitä tarvetta olen täyttämässä. Sitä pitää itsekin hankintojen kanssa alkaa pohtia. Ja toinen just toi että kääntää tavaran iän positiiviseksi. Tosi hyvä ajatusmalli.

    VastaaPoista

Tammikuu

Joulun jälkeen päätin panna pään pensaaseen ja unohtaa Pennon rumat tilastot. Siirsin joulukuun raportointia päivän kerrallaan eteenpäin ja ...