lauantai 10. elokuuta 2019

Turhat tavarat


Kaveri oli kulkenut torstaina kirppiksellä ja laittoi minulle kuvan 39 e:n laukusta joka saattaisi kiinnostaa. Vastasin hänelle suunnilleen näin. "Olen perjantaina Tampereella kokouksessa, enkä ehdi käymään kirppiksellä. Laukku on hieno, mutta kallis, enkä muutenkaan ostele enää turhia tavaroita."

Perjantain olin Tampereella, mutta kummasti oli syöpynyt mieleen kaverin kuvat punaisesta Vespa -repusta. Lauantai-aamuna olin lähdössä harrastamaan, mutta Vespan eturengas kääntyi väärään suuntaan ja olin kirppiksen pihassa puoli tuntia ennen liikkeen aukeamista.

Kävin sitten vähän ajelemassa ja tankkaamassa ja kruisailin kymmeneksi kirppikselle. Reppua ei oltu myyty. Enpä minä siinä mitään miettinyt. Käyttämätön reppu puoleen hintaan, pakkohan se oli sieltä poistaa. Kävelin kassalle, hälytin irrotettiin, kävelin pihalle, otin kuvan ja lähetin sen kaverille.

Vaatteisiin ja tarvikkeisiin, tämä reppu mukaan lukien, on nyt vuoden alusta mennyt 223e. Tuntuu aika paljolta, kun enhän mä mielestäni mitään ole ostanut. Tän olis kyllä voinut laittaa myös kategoriaan turhamaisuus, paitsi että kaveri sanoi että "ei tuo ole turha tavara"

Pennossa pitäisi olla vielä yksi ominaisuus. Sellainen että voisi avata kategoriat ja katsoa yhdellä silmäyksellä mitä hankintoja ne sisältää. Nytkin sen toki voi selvitää, mutta vaatii liikaa aikaa avata joka kuukausi erikseen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Taloustilanne vuoden 2021 päätyessä

  Vuoden 2021 päättyessä rahatilanne on tämä: Nordnet: 18786e (osakkeet 15475, rahastot 932 ja tilillä 2380) Pankki 2119e Käteinen 220e  Yht...