keskiviikko 7. elokuuta 2019

Velkasaarna osa 2

Illalla laitoin sydämen kera tytölle viestin että rahat ovat tilillä. Tyttö kysyi ovatko välimme ok ja minä vastasin siihen tänään aamulla, että ovat toki, erittäin ok ja sitten pidin hänelle  velkasaarnan. Ei siitä mitään hyötyä tule olemaan, saarnoista harvoin on, mutta sanoinpa silti.

"Nuoruus on semmoinen paikka, että silloin asioita opetellaan. Pieniä arviointivirheitä tulee välillä tehtyä, eivätkä ne näytä jäävän pelkästään nuoruuteen. 

Velkaantuminen on vihonviimeinnen vitsaus, koska se tuntuu antavan vapautta, mutta todellisuudessa monet rakentavat sen avulla isoja esteitä elämänsä ympärille. Erityisen ikävää on velkaantua kavereille, koska raha on typerä syy sotkea ihmissuhteita ja väärille ihmisille velkaantuminen voi olla myös vaarallista.

Sä olet ehkä joutunut rahoittamaan harrastusta velalla. Se on todella ymmärrettävää, koska olet nuori ja kyseessä on ihana harrastus ja pirun kallis. Varo kuitenkin velkaantumasta liikaa. Ihan vaan siksi, että lopulta se vie sinulta tämän ihanan homman ja pahimmillaan myös mielenterveyden. <3 span="">

Mulla olis ollu varaa odottaa sun maksuasi, mutta mun mieli ei kestä sitä että asiat ei mene niin kuin on sovittu. Asiat yleensä mutkistuu silloin kun ne pitkittyy ja voi olla että kuukauden päästä sulla ei enää olisikaan ollut maksukykyä ja se olisi ollut oikeasti ikävää meidän molempien kannalta, joten yritin olla nyt tiukka, vaikka se on mulle luonteen vastaista. 

Mulla on voimakas halu luottaa ihmisiin ja ihmisten välisiin sopimuksiin ja siksi saatan tehdä vaikkapa tämän kaltaisia nopeita rahanlainauspäätöksiä. Tiedän ettei kannattaisi. Olen kerran tullut huijatuksi rikollisen taholta nettikaupassa vastaavan luottamuksen vuoksi ja se on tehnyt varovaisemmaksi. 

No niin, nyt sait tämmöisen saarnan vanhalta tädiltä. Voit ajatella sen vaikka pikavipin viivästyskorkoina.

Nähdään <3 span="">

  

3 kommenttia:

  1. Minun mielestä toimit hyvin ja välittävästi. :) Ehkä hän miettii kaksi kertaa seuraavan kerran, kun meinaa viivytellä velanmaksun kanssa. Toivottavasti.

    VastaaPoista
  2. Kiva kun poikkesit. Aloin seurata blogiasi.

    VastaaPoista
  3. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Taloustilanne vuoden 2021 päätyessä

  Vuoden 2021 päättyessä rahatilanne on tämä: Nordnet: 18786e (osakkeet 15475, rahastot 932 ja tilillä 2380) Pankki 2119e Käteinen 220e  Yht...