torstai 4. lokakuuta 2018

Miksi 52 -vuotiaan varallisuus on vähemmän kuin 5000e

Joitakin asioita olis toki voinut valita toisin, sillä  raha ei suoranaisesti ole tehnyt pesää meille. Toisaalta olisin aina halunnut olla varakas, mutta toisaalta en ole tehnyt mitään lottokuponkia merkittävämpää tähän päästäkseni. Pikkuinen ristiriita siis ja hemmetin yleinen Suomessa, veikkaisin. Kadehtia osataan, muttei olla valmiita siihen työmäärään ja kurinalaisuuteen mitä vaurastuminen vaatii. Eli pohjimmiltaan en ole halunnut vauraaksi vaan elänyt just sellasta elämää mistä olen tykännyt, vähävaraisen elämää.

Listaanpa tähän alle seikkoja joilla on ollut vaikutusta nykyiseen tilanteeseen.

- Perhetausta. (köyhyys periytyy, sanovat)

- Laspsuusiän hoitamaton masennus.
- Masennuksen "hoito" alkoholilla ja juomiseen liittyvä holtiton elämä 20-26 vuotiaana.
- Alhainen koulutustaso
- Työpaikka kulttuurialalla (matalapalkka-ala)
- Puolison valinta.
- Yhteinen pankkitili puolison kanssa.
- Kaksi lasta  (lapset on tärkein omaisuuteni, tästä tulee aikanaan ihan oma bloggaus)
- Harrastuksen valinta.

Laitetaan tähän perään lista asioista miksi tilanne juuri nyt niinkin hyvä kuin on. 


- En ole koskaan ollut shoppailija. 
- Osamaksulla en ole ostanut kuin pari puhelinta koko elämän aikana. 
- Postimyynnistä en ole tilannut koskaan mitään. 
- Vaatteet olen ostanut enimmäkseen kirppiksiltä.
- Kotimme kaikki huonekalut on ostettu käytettynä. 
- Tupakoimattomuus ja alkoholittomuus.  
- En ole ottanut velkaa kuluttamiseen enkä harrastuksiin.
- Tehtiin puolison kanssa taloudellinen ero.
- Myytiin talo ja muutettiin vuokralle.
- Lapset ovat isoja ja yrittävät tulla toimeen omillaan.
- Luottotiedottomuus oli lahja eikä rangaistus.

Ostelu ei siis ole se syy miksi varoja ei ole kertynyt. Minun velkaantumiseni alkoi puolison velkaantumisesta. Kun puolison yritystoiminta on edelleen sellaista, että kirjanpito kulkee irtopapereina muovikassissa, niin voitte kuvitella että 25 vuoden yhteiselossa on ollut monenlaisia käänteitä. Osa näistä käänteistä velkaannutti perheemme ja vei meiltä molemmilta luottotiedot vuosiksi. Puolisolla on edelleen edellisen vuosikymmenen velkoja maksettavana, mutta ne ovat hänen asiansa. Hän niitä ansiokkaasti nykyään hoitaa, tästä olen iloinen ja ylpeä.

Nyt asiat ovat hyvin. On uskomattoman kevyttä elää ilman velkoja. Omistaminen ja omaisuus ei juurikaan kiinnosta. On kiva asua isossa maakuntakaupungin keskusta-asunnossa edullisella vuokralla.Ei ole jätiläismäistä velkaa, ei huolta tulevista taloyhtiön remonteista, ei pelkoa siitä mitä sitten jos korot nousee ja työapaikka menee. Oma omaisuus ei kerry, mutta eipä kerry omistamisen taakkakaan. 
Kartutan siis jonkun toisen omaisuutta vapaaehtoisesti. Tätä voi olla joidenkin säästäjien vaikea tajuta. Minua asia ei häiritse. Jos uuni hajoaa, vuokraisäntä kantaa uuden kolmanteen kerrokseen. Hän ottaa vastuun ja riskin ja minä nautin omistamattomuuden keveydestä hyvillä mielin

Raha toki edelleen kiinnostaa. Mua kiinnostaa tutkia itseäni ja suhdettani rahaan. Mua kiinnostaa selvittää pystynkö elämään tulevaisuudessa pienellä eläkkeelläni. Mua kiinnostaa katsoa kannattaako se säästäminen vai ei. Voi olla että osakesijoittaminenkin kiinnostaa jossain vaiheessa. Just nyt se ei ole ajankohtaista. Kerään pikkasen puskuria ja odottelen kurssiromahdusta. Katotaan se asia sitten uudestaan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tammikuu

Joulun jälkeen päätin panna pään pensaaseen ja unohtaa Pennon rumat tilastot. Siirsin joulukuun raportointia päivän kerrallaan eteenpäin ja ...